{$ msg.text $}

Pilviasiantuntija

  • Hakemukset käsitellään niiden saapumisjärjestyksessä
  • Espoo
  • Hakemukset käsitellään niiden saapumisjärjestyksessä
  • Espoo

Pilviteknologioilla toteutettujen palveluiden kehityksen kiihtyessä haemme Palveluyhtiön ICT -yksikön jatkuviin palveluihin asiantuntijaa vahvistamaan joukkojamme.

Asiantuntijana pääset osaksi vauhdikkaasti kehittyvää pilviteknologia maailmaa. Tehtävässä vastaat yhtiöryhmän pilviratkaisuiden suunnittelusta ja teknisistä toteutushankkeista. Avustat eri sidosryhmiä soveltuvan pilviratkaisumallin ja teknologian valinnassa sekä toimit asiantuntijana kehityshankkeissa. Huolehdit vastuualueesi palveluiden käytettävyydestä ja teet tiivistä yhteistyötä eri toimittajien ja sisäisten asiakkaiden kanssa.

Vastaan tulevat tilanteet ovat vaihtelevia, joten päiväsi eivät koskaan seuraa toisiaan samanlaisina. Joka päivä opit uutta ja tehtävässä on mahdollista kehittyä ICT-ammattilaisena huippujen joukkoon.

Työskentele mahtavien kollegoiden kanssa

Tuomo
Asiantuntija
"LähiTapiolassa on hienointa se, että omasta tehtävästä saa ottaa täyden vastuun ja jokainen tekee oman työnsä aidosti asiakkaidemme hyväksi."
Mikko
Palveluneuvoja
"Täällä työskentelemisessä parasta on loistava työyhteisö, tiimissämme yhdistyvät ammattitaito ja huumori sopivassa suhteessa. Turvaamme asiakkaiden elämää ja pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme."
Kaisa
Markkinointipäällikkö
"Olen ylpeä siitä, miten olemme muuttuneet, välitetään oikeasti monin keinoin asiakkaiden elämänkaaresta, siitä että arjen hektisyydessä he voisivat elää terveemmin ja turvallisemmin."
Essi
Korvausneuvoja
"Hienointa työssäni on se, että saan auttamaan ihmisiä silloin, kun heidän hätä on suurin. Työtä tämän eteen tehdään porukalla, ja päivien suola onkin rohkeat ja huumorintajuiset työkaverit."

Taidot ja vaatimukset

Odotamme

- käytännön osaamista ja kokemusta Azure/AWS pilvipalveluiden käyttöönotoista ja hallinnasta
- positiivista ja ratkaisukeskeistä asennetta
- hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- kokemusta toimittajayhteistyöstä
- oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta
- sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Tarjoamme

- Mielenkiintoisen, monipuolisen ja haasteellisen tehtävän mukavassa työyhteisössä osana iloista, rentoa ja huumorintajuista tiimiä
- Joustavat työajat sekä etätyö mahdollisuuden
- Hyvät työsuhde- ja henkilöstöedut

Eduksi lasketaan

- Sertifioinnit teknologioihin ja palvelunhallintaan liittyen

Lisätietoja

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, lisätietoja antaa palvelujohtaja Sami Holopainen viikoilla 28 ja 31, puh. 040 770 0575 Sami.Holopainen@lahitapiola.fi

Hae tehtävää täyttämällä hakulomake. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä. Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian!

Tehtävä on vakituinen. Tehtävään alustavasti valitun henkilön luottotiedot tarkistetaan ennen lopullista valintapäätöstä.

Meillä on loistavat edut

  • Kattava työterveyshuolto ja työhyvinvointiohjelmat

  • Mahdollisuus koulutukseen ja urakiertoon

  • Vakuutukset ja pankkipalvelut edullisemmin

  • Arvostamme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista

  • Loistavat kumppanuusedut

  • Positiivinen ja kannustava työyhteisö

  • Utmärkta förmåner från samarbetspartners

  • Vi värdesätter balans mellan arbete och fritid

  • Förmånligare försäkringar och banktjänster

  • Möjlighet till utbildning och arbetsrotation

  • Omfattande företagshälsovård och program

  • En positiv och uppmuntrande arbetsgemenskap

Tietoa yrityksestä

LähiTapiola on elämänturvayhtiö, jonka visiona on olla asiakkaidensa arvostetuin kumppani elämänturvassa. Autamme asiakkaitamme löytämään juuri hänelle sopivat elämänturvan tuotteet ja palvelut – turvallisuudessa, taloudessa ja terveydessä. Palvelemme asiakkaitamme paikallisesti yli 200 toimistossa ympäri Suomen.

Vaikutamme vastuullisesti ja edistämme paikallisyhteisöjen ja koko yhteiskunnan turvallisuutta sekä hyvinvointia yhteiskuntavastuun kumppaneidemme kanssa. Valtakunnallisia yhteiskuntavastuun kumppaneitamme ovat esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Syöpäsäätiö ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

Olemme yksi Suomen innostavimmista työpaikoista (Eezy Spirit). Elämänturvaamisen kulttuuri ja arvomme – rohkeus, intohimo ja hyväntahtoisuus – näkyvät työssämme ja henkilökuntamme tavassa toimia – ihan jokainen päivä. Arvostamme työntekijöitämme ja huolehdimme henkilöstömme osaamisesta, motivaatiosta ja jaksamisesta monin eri tavoin. Panostamme osaamisen kehittämiseen ja vastuulliseen johtamiseen, mikä näkyy meillä korkeana työtyytyväisyytenä.

Oletko sinä elämänturvaaja? - Tule mukaan osaksi tiimiämme!


Tom Me LähiTapiolassa edistämme elämänturvakulttuuriamme

Tom Olemme kouluttaneet Sankarikoulutuksissamme elvytystaitoja jo yli 100 000 sankarille vuodesta 2016 lähtien, koska haluamme tehdä suomalaisten arjesta turvallisempaa.

Tom Toimimme Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppanina. Haluamme osaltamme olla mukana edistämässä lasten ja nuorten liikkumista.

TomTuemme terveyttä ja edistämme syöpätutkimusta yhteistyössä Syöpäsäätiön kanssa. Yhteistyön kautta olemme myös mukana Hyvä Päivä -hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä nuorten tietoja ja taitoja terveellisistä elämäntavoista sekä tukea elämänhallintaa.

TomLähiTapiola on valittu yhdeksi Suomen innostavimmista työpaikoista vuonna 2019 suurten yritysten sarjassa. Suomen innostavimmat yritykset–tunnustuksen saavuttavat vuosittain vain parhaisiin henkilöstötutkimuksen tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot.

TOMVi på LokalTapiola främjar vår livstrygghetskultur

TOMPå våra Hjälteskolningar har vi utbildat 100 000 hjältar i återupplivning sedan år 2016 eftersom vi vill göra finländarnas vardag tryggare.

TOMVi är Finlands Bollförbunds huvudsamarbetspartner. Vi vill bidra till att främja barns och ungdomars idrott och motion.

TOMVi understöder hälsa och främjar cancerforskning i samarbete med Cancerstiftelsen. Via samarbetet deltar vi även i projektet Hyvä päivä (En bra dag) vars mål är att öka unga personers kunskaper och kännedom om hälsosamma levnadsvanor och att stö

TOMLokalTapiola har valts till en av Finlands mest inspirerande arbetsplatser i serien för stora företag år 2019. Erkännandet Finlands mest inspirerande företag erhålls årligen bara av de finländska organisationer som fått de bästa resultaten i personalundersökningen.

LähiTapiola

Espoo
Käy sivulla