{$ msg.text $}

Sijoituspäällikkö yritysrahoitukseen

  • Viimeinen hakupäivä: 8. joulukuuta 2019
  • Espoo
  • Viimeinen hakupäivä: 8. joulukuuta 2019
  • Espoo

Sijoitustoiminnossa tapahtuneen toiminnan järjestelyn sekä kasvun tueksi haemme joukkoomme Espooseen hyvällä asenteella työskentelevää sijoituspäällikköä (vrt rahoitusalan rahoituspäällikkö), joka ottaa vastuulleen olemassa olevan kiinteistörahoitussalkkumme asiakasvastuun. Asiakasvastuullisena vastaat kiinteistörahoituksen osalta nimetyistä asiakkaista muodostuvasta asiakassalkusta sekä uusmyynnistä. Toimenkuvaan kuuluu muun muassa asiakkaiden kontaktointi ja tapaaminen, itsenäinen rahoitushankkeiden valmistelu, luottoesitysten teko, hankkeiden riskienhallinta sekä yksikkömme luottokomitean jäsenenä luottopäätösten tekeminen. Osana noin 10 henkilön tiimiä raportoit suoraan yksikönjohtajalle.

Yritysasiakasrahoitustoiminto vastaa tällä hetkellä suorasta yritysasiakkaille myönnettävästä yritysrahoituksesta ja jatkossa myös kiinteistörahoituksesta sekä koko LähiTapiola-ryhmän lainasaamisten kokonaisuudesta. LähiTapiolan Yritysasiakasrahoitus tarjoaa täydentävää senior- ja juniorrahoitusta LähiTapiolan nykyisille ja tuleville PK-yritysasiakkaille sekä kiinteistörahoitusta. Lainakanta, joka sisältää yritysrahoitusta, kiinteistö- ja infrarahoitusta sekä LähiTapiola-ryhmän sisäistä rahoitusta, on kooltaan noin 1,5 mrd euroa.

Työskentele mahtavien kollegoiden kanssa

Tuomo
Asiantuntija
"LähiTapiolassa on hienointa se, että omasta tehtävästä saa ottaa täyden vastuun ja jokainen tekee oman työnsä aidosti asiakkaidemme hyväksi."
Mikko
Palveluneuvoja
"Täällä työskentelemisessä parasta on loistava työyhteisö, tiimissämme yhdistyvät ammattitaito ja huumori sopivassa suhteessa. Turvaamme asiakkaiden elämää ja pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme."
Kaisa
Markkinointipäällikkö
"Olen ylpeä siitä, miten olemme muuttuneet, välitetään oikeasti monin keinoin asiakkaiden elämänkaaresta, siitä että arjen hektisyydessä he voisivat elää terveemmin ja turvallisemmin."
Essi
Korvausneuvoja
"Hienointa työssäni on se, että saan auttamaan ihmisiä silloin, kun heidän hätä on suurin. Työtä tämän eteen tehdään porukalla, ja päivien suola onkin rohkeat ja huumorintajuiset työkaverit."

Taidot ja vaatimukset

Odotamme sinulta

Työntekijänä

  • kokemusta rahoituksesta tai kiinteistötoimialasta
  • korkeakoulututkintoa ja hyvää englannin kielen taitoa
  • kokemusta ja näyttöä asiakasrajapintatyöskentelystä
  • vähintään viiden vuoden työkokemusta

Henkilönä

  • innostut haasteista ja haluat kehittyä työssäsi

  • sinulla on vahvaa tahtoa tavoitteelliseen tekemiseen

  • olet positiivinen ja analyyttinen

Tarjoamme

Haastavan, mielenkiintoisen ja itsenäisen tehtävän osana kasvavaa LähiTapiolan Yritysasiakasrahoitus-toimintoa sekä mahdollisuuden kehittyä yksilönä ja tiimimme sekä luottokomiteamme jäsenenä.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön esimies Matti Kiviniemi, puh. 040 7288 751 (jätä tarvittaessa soittopyyntö).

Meillä on loistavat edut

  • Kattava työterveyshuolto ja työhyvinvointiohjelmat

  • Mahdollisuus koulutukseen ja urakiertoon

  • Vakuutukset ja pankkipalvelut edullisemmin

  • Arvostamme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista

  • Loistavat kumppanuusedut

  • Positiivinen ja kannustava työyhteisö

  • Utmärkta förmåner från samarbetspartners

  • Vi värdesätter balans mellan arbete och fritid

  • Förmånligare försäkringar och banktjänster

  • Möjlighet till utbildning och arbetsrotation

  • Omfattande företagshälsovård och program

  • En positiv och uppmuntrande arbetsgemenskap

Tietoa yrityksestä

LähiTapiola on kehittyvä ja aktiivinen toimintaympäristö, joka tarjoaa näköalapaikan terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden liiketoiminnan parissa. Visionamme on tarjota omistaja-asiakkaillemme turvallisempaa ja terveempää elämää.

Me arvostamme työntekijöitämme ja huolehdimme henkilöstömme osaamisesta, motivaatiosta ja jaksamisesta monin eri tavoin. Haluamme panostaa osaamisen kehittämiseen ja vastuulliseen johtamiseen sekä tarjota henkilöstölle innostavan ja arvostetun työyhteisön.

Tule mukaan osaksi elämänturvayhtiötämme auttamaan asiakkaitamme tekemään arjestaan turvallisempaa, terveellisempää sekä taloudellisesti menestyksekkäämpää.


Tom Me LähiTapiolassa edistämme elämänturvakulttuuriamme

Tom Olemme kouluttaneet Sankarikoulutuksissamme elvytystaitoja jo yli 100 000 sankarille vuodesta 2016 lähtien, koska haluamme tehdä suomalaisten arjesta turvallisempaa.

Tom Toimimme Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppanina. Haluamme osaltamme olla mukana edistämässä lasten ja nuorten liikkumista.

TomTuemme terveyttä ja edistämme syöpätutkimusta yhteistyössä Syöpäsäätiön kanssa. Yhteistyön kautta olemme myös mukana Hyvä Päivä -hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä nuorten tietoja ja taitoja terveellisistä elämäntavoista sekä tukea elämänhallintaa.

TomGreat Place to Work -kyselyn mukaan erityinen vahvuutemme on ammatillinen arvostus sekä koulutukseen ja kehittymiseen panostaminen. Menestymme erinomaisesti työn ja vapaa-ajan yhteen sovittamisessa.

TOMVi på LokalTapiola främjar vår livstrygghetskultur

TOMPå våra Hjälteskolningar har vi utbildat 100 000 hjältar i återupplivning sedan år 2016 eftersom vi vill göra finländarnas vardag tryggare.

TOMVi är Finlands Bollförbunds huvudsamarbetspartner. Vi vill bidra till att främja barns och ungdomars idrott och motion.

TOMVi understöder hälsa och främjar cancerforskning i samarbete med Cancerstiftelsen. Via samarbetet deltar vi även i projektet Hyvä päivä (En bra dag) vars mål är att öka unga personers kunskaper och kännedom om hälsosamma levnadsvanor och att stö

TOMEnligt undersökningen Great Place to Work är vår särskilda styrka att vi värdesätter professionalism och satsar på utbildning och utveckling. Vi är även utmärkta på att skapa balans mellan arbete och fritid.

LähiTapiola

Espoo
Käy sivulla