Työn kuvaus
Tunnetko kiinteistöjohtamisen kentän ja nautitko uusien asiakkuuksien hankkimisesta? Granlund etsii asiakkuuspäällikköä kasvattamaan palveluidensa myyntiä Pirkanmaalla ja Satakunnassa!
Mitä tulet tekemään?
Asiakkuuspäällikkönä vastaat Granlundin teknisen manageroinnin ja muiden jatkuvien kiinteistöpalveluiden myynnistä sekä asiakkuuksien kasvattamisesta Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Pääset kehittämään liiketoimintaa, jolla on jo vahva pohja ja runsaasti kasvupotentiaalia. Tehtävän keskeisenä tavoitteena on uusien asiakkuuksien avaaminen ja liiketoiminnan kasvattaminen. Osallistut myös Granlund Manageri-ohjelmistomme myyntiin.
Granlundin teknisen manageroinnin palveluissa toimitaan kiinteistönomistajan edustajana ja huolehditaan esimerkiksi kiinteistöjen ylläpidon ohjauksesta, PTS:n hallinnasta, budjetoinnista ja kustannusten hallinnasta. Asiakkaita ovat muun muassa teollisuusyritykset, kaupan toimijat, kiinteistösijoittajat ja julkiset organisaatiot. Pirkanmaalla ja Satakunnassa Granlundilla on jo toimivia asiakkuuksia, joita halutaan nyt kasvattaa ja täydentää uusilla.
Työsi painopiste on uusasiakashankinnassa. Hyödynnät verkostojasi, kartoitat asiakkaiden tarpeita ja rakennat sopivia palvelukokonaisuuksia yhdessä Granlundin asiantuntijoiden kanssa. Tunnistat myös mahdollisuuksia myydä Granlundin muita palveluita, kuten kuntotutkimuksia, energiasuunnittelua ja rakennuttamista. Myynnin ohella toimit osan työajastasi teknisenä managerina ja omien asiakkaidesi asiakkuusvastaavana. Alustavasti työajastasi noin 60 % painottuu myyntiin ja 40 % laskutettavaan asiakastyöhön, mutta tarkemmasta painotuksesta sovitaan yhdessä. Osallistut myös palveluiden ja toimintatapojen kehittämiseen sekä valtakunnalliseen kehitystyöhön. Liiketoiminnan kasvaessa sinulla voi olla kiinnostuksesi ja kokemuksesi mukaan mahdollisuus ottaa vastuuta myös oman tiimin rakentamisesta ja johtamisesta.
Millaista osaajaa etsimme?
Etsimme kokenutta kiinteistöalan osaajaa, jolla on sekä teknistä ymmärrystä että myynnillistä näkemystä. Taustasi voi olla esimerkiksi kiinteistöjohtamisesta, teknisestä manageroinnista tai kiinteistöpalveluiden myynnistä. Olennaista on, että tunnet alan toimijat ja pystyt keskustelemaan asiakkaiden kanssa luontevasti sekä liiketoiminnasta että kiinteistöjen teknisistä tarpeista.
Menestyt tehtävässä, kun nautit uusien asiakkuuksien avaamisesta ja otat oma-aloitteisesti yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin. Osaat rakentaa pitkäaikaisia asiakassuhteita, viedä myyntiprosesseja määrätietoisesti eteenpäin ja tehdä yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
Toivomme sinulta:
- Useamman vuoden kokemusta kiinteistöjohtamisesta, teknisestä manageroinnista, kiinteistöpalveluista tai vastaavista tehtävistä
- Näyttöä kiinteistö- tai rakennusalan B2B-palveluiden myynnistä, uusasiakashankinnasta ja asiakkuuksien kehittämisestä
- Kiinteistöjohtamisen kentän ja toimijoiden tuntemusta sekä verkostoja erityisesti Pirkanmaalla ja Satakunnassa
- Ymmärrystä kiinteistöjen teknisestä ylläpidosta, ylläpitosopimuksista ja kustannusten hallinnasta
- Soveltuvaa teknistä tai kaupallista korkeakoulututkintoa
- Hyviä vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi
- B-ajokorttia asiakaskäyntejä varten
Lisäksi katsomme eduksi:
- Kokemuksen teknisen manageroinnin tai muiden jatkuvien kiinteistöjohtamisen palveluiden myynnistä
- Kokemuksen hankkeiden rakennuttamisesta
- Kokemuksen kiinteistönomistajan edustajana toimimisesta
- Kiinteistötietojärjestelmien, erityisesti Granlund Managerin, tuntemuksen
Mitä Granlund tarjoaa sinulle?
- Mahdollisuuden rakentaa kasvavaa liiketoimintaa ja nähdä oman työsi tulokset uusina asiakkuuksina sekä pitkäaikaisena kasvuna.
- Alan ammattilaisten tuen ja laajan palveluvalikoiman, joiden avulla voit ratkaista asiakkaidesi tarpeita.
- Vapautta rakentaa omaa työnkuvaasi ja kehittää toimintatapoja matalan hierarkian organisaatiossa, jossa hyviä ideoita pääsee myös viemään käytäntöön.
- Monipuolisen yhdistelmän asiantuntijuutta, projektityötä ja kaupallista vastuuta sekä mahdollisuuden kasvaa halutessasi tulevaisuudessa myös esihenkilövastuuseen.
- Vakaan ja kasvavan työympäristön, jossa pääset työskentelemään kokeneiden asiantuntijoiden kanssa ja kehittämään osaamistasi pitkäjänteisesti.
- Kilpailukykyiset henkilöstöedut, kuten liikunta- ja kulttuuriedun, henkilöstön virkistysmatkoja sekä kattavan työterveyshuollon. Voit tutustua Granlundin kattaviin etuihin täällä.
Käytännön asiat:
Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen (37,5 h/vko), ja työllistyt suoraan Granlundin palvelukseen. Työskentelypaikkasi on Tampere, ja vastuualueesi painottuu erityisesti Pirkanmaalle ja Satakuntaan. Arkeesi kuuluu niin asiakastapaamisia, etätyötä kuin yhteistyötä Tampereen toimiston kollegoiden kanssa. Granlundilla työskennellään hybridimallilla ja toimistolla toivotaan läsnäoloa noin kahtena päivänä viikossa. Aloitusajankohdasta sovitaan valittavan henkilön tilanteen mukaan.
Palkka tehtävässä on alustavasti 5000-5800 €/kk. Tarkempi palkkataso määräytyy kokemuksesi ja aiempien näyttöjesi perusteella, ja kuulemme mielellämme myös oman palkkatoiveesi. Kuukausipalkan lisäksi käytössä on Granlundin henkilöstöbonusmalli sekä mahdollisuus erillisiin Granlund Manager -ohjelmiston myyntipalkkioihin.
Rekrytointiprosessi:
- Etähaastattelut aTalentin kanssa
- Haastattelut Granlundin kanssa etänä ja paikan päällä
- Soveltuvuusarvioinnit
Kiinnostuitko? Hienoa!
Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään 27.10. aTalentin hakujärjestelmän kautta.
Huomioithan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla niiden tulojärjestyksessä. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset. Haluamme varmistaa, että kaikki hakijat voivat osallistua prosessiin tasavertaisesti ja huomioimme tarvittaessa yksilölliset esteettömyystarpeet.
Granlundista voit lukea lisää osoitteessa: https://www.granlund.fi/. Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Managing Recruitment Consultant Sofia Latva-Koivisto (+358 50 321 4473, sofia.latva-koivisto(at)atalent.fi). Jos en heti pääse vastaamaan puhelimeen, jätäthän tekstiviestin, niin soitan sinulle takaisin.