
Tervetuloa töihin lämminhenkisten rakennusalan ammattilaisten joukkoon!
Haemme projektiassistenttia teollisuusrakentamisen työmaalle Kaakkois-Suomeen
Tarvitsisimme työmaatoimistoomme uuden kollegan tukemaan meitä työmaa-arjen sujuvuudessa.
Tehtävä on tässä vaiheessa määräaikainen (09/2027 saakka). Toivottu aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian. Työaikasi on 40 h/vko, ma-pe klo 7-15.30. Toimipaikkasi sijaitsee hankkeen työmaatoimistossa.
Roolisi projektiassistenttinamme
Tehtävässä hoidat monipuolisesti työmaaorganisaation työskentelyä tukevia ja arkea sujuvoittavia tehtäviä. Osallistut muun muassa hankkeemme työmaaperehdytysten järjestämiseen ja hankkeelle tulevien henkilöiden työlupaprosessien hoitamiseen. Tehtäviisi kuuluu myös vaatimustenmukaisuuteen liittyviä hallinnollisia tehtäviä.
Vastuullesi kuuluu työmaan dokumenttien ja tietojärjestelmien ylläpitoa, työajanseurantaan liittyviä tehtäviä sekä teknisen toimiston toimihenkilöiden avustamista. Hoidat myös toimiston pienhankintoja ja työvaatetilauksia sekä avustat palaveridokumentoinnissa.
Tehtäviisi voi kuulua lisäksi muita työmaan juoksevia asioita, kuten vierailujen järjestämistä, vakuutusten ja vakuuksien hallinnointia sekä laskutukseen liittyviä avustavia tehtäviä. Varmistat osaltasi, että työmaahenkilöstöllä on tarvittavat työvälineet ja järjestelmät käytössään.
Projektiassistentin työssä päivät ovat vaihtelevia, ja hankkeen kulloinenkin vaihe vaikuttaa siihen, millaisia tehtäviä työpöydälläsi on.
Tehtävä edellyttää B-ajokorttia. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi.
Liity asiantuntevaan joukkoomme!
Pääset osaksi osaavaa ja mutkatonta ammattilaisten joukkoa. Työ on luonteeltaan itsenäistä, mutta ympärilläsi on mukavia ja osaavia kollegoita, joilta saat tarvittaessa tukea. Saat työsuhteen alussa kattavan perehdytyksen tehtävääsi.
Tutustu työsuhde-etuihimme täällä.
Mitä toivomme sinulta?
Lisätietoja ja hakuohjeet
Haethan tehtävää viimeistään 4.10.2026 oheisen linkin kautta ansioluettelosi ja palkkatoiveesi kera. Liitä hakemukseesi ansioluettelosi ja palkkatoiveesi. Ethän kuitenkaan suotta odottele viimeiseen hakupäivään, sillä aloitamme hakemusten läpikäynnin jo hakuaikana ja olemme valmiita tekemään työsopimuksen sopivan henkilön löydyttyä nopeastikin.
Rekrytointikumppanimme Tiina Panula antaa mielellään lisätietoja tehtävästä (p. 040 5898 921).
Kuullaan pian!
Tervetuloa töihin yhdelle maailman parhaimmista ja Euroopan parhaalle työnantajalle
Skanska sijoittui neljättä kertaa peräkkäin korkealle talousjulkaisu Forbesin maailman parhaimpien työnantajien listalla. Lisäksi Financial Times nosti Skanskan ensimmäiseksi Europe’s Best Employers 2026 -listalla.
Tutustu ja lue lisää: skanska.com/fi/fi/meista/ajankohtaista/artikkelit/skanska-jalleen-yksi-maailman-parhaista-tyonantajista
Yksi rakennusalan turvallisimmista työpaikoista
Hiilineutraali 2045 mennessä (SBTi-validoitu)
Monipuoliset ura- ja kehittymismahdollisuudet
85 % henkilöstöstä suosittelee meitä työnantajana
83 % henkilöstöstä tyytyväisiä esihenkilötyöhön
Kattavat työsuhde-edut
One of the safest workplaces in the industry
Carbon neutral by 2045 (goal validated by SBTi)
Versatile career and development opportunities
85 % of employees recommend us as employer
83 % of employees are happy with their manager
Versatile employee benefits
Meillä pääset rakentamaan omannäköistä uraa ja kasvattamaan ammattitaitoasi — olet sitten kokenut konkari tai vielä urasi alkuvaiheessa.
Skanskassa voit työskennellä esimerkiksi uudis-, korjaus- ja infrarakentamisen, projekti- ja hankekehityksen, talotekniikan ja konevuokrauspalveluiden parissa ympäri Suomen.
Pääset osaksi inhimillistä ja välittävää työyhteisöä. Tule mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Meillä työsi jää elämään!
1887Rudolf Fredrik Berg perusti Skånska Cementgjuterietin Etelä-Ruotsissa.
1994Nykyisistä Suomen toiminnoista vastaava Skanska Oy perustettiin.
2024Skanska sijoittui kolmatta kertaa peräkkäin korkealle talousjulkaisu Forbesin maailman parhaimpien työnantajien listalla. Listaus perustuu yli 300 000 kansainvälisessä organisaatiossa työskentelevän työntekijän näkemyksiin, yli 50 maasta.
2024Sijoituimme jälleen toiselle sijalle rakennusalan yrityksistä Universumin ammattilaisille ja opiskelijoille suunnatussa ihannetyönantaja -tutkimuksessa.
2025Skanska nimettiin neljättä vuotta peräkkäin kansainväliseksi edelläkävijäksi vastuullisuudessa Financial Timesin ja datayhtiö Statistan yhteisen aloitteen tuloksena
2026Meidät nimettiin Euroopan parhaaksi työnantajaksi Financial Timesin ja Statistan Europe’s Best Employers -vertailussa.
2045Tavoitteenamme on olla hiilineutraali kaikissa projekteissamme sekä kaikilla liiketoiminta-alueillamme vuoteen 2045 mennessä.
1887Skånska Cementgjuteriet is formed by Rudolf Fredrik Berg in Southern Sweden
1994Skanska Oy, responsible for Finland´s current functions, is founded
2024Skanska has been ranked by business magazine Forbes as one of the world’s best employers for the third year running. The exclusive “World’s Best Employers” list is based on surveys with more than 300,000 employees working for multinational companies and institutions in over 50 countries.
2024We ranked yet again this year as second among construction companies in Universum’s Most Attractive Employers ranking among professionals and students
2024Zero accidents -network rewarded the occupational safety of Skanska Infra and Skanska Talonrakennus Itä-Suomi -Business Unit with a classification Level I - Top of the World
2024Skanska recognised as a “Climate Leader in Europe” for the third year running in a prestigious ranking collated by the Financial Times and data insight company Statista.
2045Our goal is to become climate-neutral across our entire value chain by 2045
Tiina Panula | Yhteyshenkilö