
Me Terveystalossa teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Työllämme on suuri merkitys, ei vain asiakkaillemme, vaan koko yhteiskunnalle. Meitä tärkeimmän tekijöitä on Terveystalossa jo yli 14 000 lähes 400 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Siellä, missä ihmiset elävät arkeaan ja missä kotimaista työtämme tarvitaan.
Etsimme nyt sairaanhoitajaa Rovaniemelle.
Mitä työ sairaanhoitajana Rovaniemellä pitää sisällään?
Terveystalon sairaanhoitajat ovat hoitotyön asiantuntijoita, joiden tehtävänä on terveyden edistäminen ja ylläpitäminen sekä sairauksien ehkäiseminen ja hoitaminen. Sairaanhoitajat ovat yksi Terveystalon suurimmista ammattiryhmistä, ja kollegojasi työskentelee niin yksityisillä lääkäriasemillamme kuin julkisen puolen kumppanuuksissamme. Sairaanhoitajamme pitävät Terveystalossa esimerkiksi itsenäistä vastaanottoa tai työskentelevät sairaaloidemme leikkaussaleissa tai digihoitajana digitaalisissa palveluissa. Sairaanhoitajana Terveystalossa voit kartuttaa erityisosaamista esimerkiksi astma-, diabetes-, muisti- ja haavahoitajana tai psykiatrisena sairaanhoitajana.
Sairaanhoitajana Rovaniemen Terveystalossa pääset tekemään monipuolisia itsenäisen vastaanoton tehtäviä sekä hyödyntämään ja kasvattamaan osaamistasi digitaalisten työvälineiden parissa. Työtehtävät koostuvat sairaanhoitajan vastaanottotoiminnasta lähivastaanotolla sekä etäkanavissa. Asiakkaina sinulla on mm. työterveyshuollon sairausvastaanotot, yksityiset sekä vakuutusyhtiön sairaanhoitajan vastaanotolle hakeutuneet asiakkaat sekä muiden yhteistyökumppaneiden asiakkaat. Tämän lisäksi talvisesonkina sairaanhoitajan vastaanotolla merkittävänä asiakas ryhmänä on ulkomaalaiset matkustajat. Rovaniemen Terveystalossa sairaanhoitajat avustavat myös pientoimenpiteissä ja meillä on mahdollisuus asiakkaiden tarpeen mukaan kouluttautua asiantuntijahoitajaksi, joista esimerkkeinä diabeteshoitaja, haavahoitaja tai vaikka astmahoitaja. Ilta- ja viikonloppuvuoroissa Rovaniemen Terveystalon sairaanhoitajat huolehtivat myös päivystyslaboratorionäytteistä.
Tulet työskentelemään osana seitsemän hengen sairaanhoitajatiimiä. Rovaniemen Terveystalon sairaanhoitajatiimi on itseohjautuva, innovatiivinen ja ratkaisukeskeinen. Tiimin työskentely perustuu vastuun ja vapauden tasapainoon, jossa päätöksiä tehdään yhteistyössä ja henkilöstö osallistetaan muutosten suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa. Tiimillä on viikoittaiset tiimipalaverit ja kuukausittain koko Lapin alueen yhteiset sairaanhoitajapalaverit. Lisäksi jokaisella sairaanhoitajalla on kuukausittainen henkilökohtainen keskustelu esihenkilön kanssa.
Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työ on kaksivuorotyötä, jossa vuorottelevat aamu- ja iltavuorot maanantaista torstaihin sekä viikonloppuisin aamuvuorot. Iltavuoroja on keskimäärin yksi viikossa ja viikonloppuvuoroja yksi kuuden viikon työvuorojaksolla. Toimimme myös arkipyhinä, ja näiden vuorojen jakamisesta sovitaan tiimissä yhteisiä toiveita kuunnellen. Työvuorosuunnittelu toteutetaan kuuden viikon sykleissä, ja siinä pyritään huomioimaan ammattilaistemme erilaiset elämäntilanteet ja toiveet. Käytössämme on uusi työvuorosuunnittelumalli, jossa työntekijät osallistuvat aktiivisesti työvuorojen suunnitteluun tiimin yhdessä laatimien pelisääntöjen mukaisesti.
Terveystalon kokonaispalkitseminen muodostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisesta henkilökohtaisesta palkanosasta sekä työsuhde-eduista.
Miksi töihin Terveystaloon?
Meillä arki rakentuu sujuvuudesta ja toisista välittämisestä, jatkuvasta halusta kehittyä ja ennen kaikkea inhimillisistä kohtaamisista. Vaikka maailma muuttuu, meidän tapamme tehdä työtä säilyy: Terveystalossa sinä voit keskittyä tekemään sitä, mikä on tärkeintä – terveyttä. Perehdytys suunnitellaan yhdessä tiimin ja uuden työntekijän kanssa joustavasti työntekijän aikaisemman työkokemuksen sekä osaamisen perusteella. Perehdytyksen aikana koko tiimi on uuden työntekijän tukena ja perehdytyksen etenemistä sparraillaan yhdessä tiimimiiteissä esihenkilön kanssa käytyjen keskustelujen lisäksi. Perehdytyksen tavoitteena on varmistaa asiakkaillemme riittävästi sairaanhoitaja vastaanottoaikoja niin, että pystyt työskentelemään jo itsenäisesti vastaanotolla, kun joulun matkailusesonki ja tiimin vuosilomakausi alkaa.
Mitä toivomme sinulta?
Pätevyysvaatimuksena on sairaanhoitajan ammattipätevyys ja aikaisempi vastaanottotyö katsotaan eduksi. Työssä käytetään useita tietokoneohjelmia ja digitaalisia työkaluja, ja niiden merkitys tulee kasvamaan entisestään tulevaisuudessa. Arvostamme vahvaa digitaalisten työkalujen osaamista, kykyä omaksua uusia järjestelmiä sujuvasti sekä halua hyödyntää teknologiaa työn kehittämisessä. Tiimimme hyötyy osaajasta, joka tunnistaa digitaalisuuden mahdollisuudet ja osallistuu aktiivisesti uusien toimintatapojen käyttöönottoon.
Arvostamme myös kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin, avointa suhtautumista uusiin toimintamalleihin sekä aktiivista osallistumista kehittämiseen. Kasvava kansainvälisten asiakkaiden määrä edellyttää asiakaspalveluhenkisyyttä ja sujuvaa englannin kielen taitoa. Kipsausosaaminen katsotaan eduksi.
Haluatko kuulla lisää?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 30.8.20226. Meille jokainen hakija on tärkeä. Siksi meillä jokaisen hakemuksen lukee aina ihminen. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään Palveluvastaava Karoliina Ervasti (050 567 0202, karoliina.ervasti@terveystalo.com)
Tervetuloa Terveystaloon!
Kaiken keskellä ihminen
Lääketiede luotsaa
Terveydenhuollon uudistaja
Human being at the center
Steered by medical science
Healthcare innovator
Människan i centrum
Medicinen visar vägen
Förnyare inom hälso- och sjukvård
Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, suunterveyden ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 140 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2025 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,2 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 14 400 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.
Terveystalo on savuton työpaikka, jossa edistetään hyvinvointia myös arjen pienissä valinnoissa.
Karoliina Ervasti | Yhteyshenkilö