
Oletko tarkka ja vastuuntuntoinen taloushallinnon ammattilainen, jolla on vahva ote laadukkaasta kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja prosessien kehittämisestä? Haluatko työskennellä kansainvälisessä ja kasvavassa perheyrityksessä sekä olla mukana toteuttamassa merkittävää ERP-uudistusta? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme henkilö.
Haemme nyt Kiiltoon vahvistusta taloushallinnon tiimiin Chief Accountant -rooliin. Tässä tehtävässä toimit keskeisessä roolissa tiimissämme, joka vastaa keskitetysti konsernin Suomen yhtiöiden reskontrien hoidosta, kirjanpidosta ja talousraportoinnista. Kuukausittaisen kirjanpidon sekä tilinpäätös- ja veroasioiden lisäksi osallistut aktiivisesti taloushallinnon prosessien kehittämiseen ja syksyllä käynnistyvään ERP-uudistushankkeeseen. Tuot hankkeeseen taloushallinnon asiantuntemusta ja osallistut järjestelmän suunnitteluun, prosessien määrittelyyn, käyttöönottoon sekä toimintatapojen kehittämiseen. Teet tiivistä yhteistyötä taloushallinnon kollegoiden, liiketoimintojen, tilintarkastajien sekä muiden sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Tehtävän sijaintipaikka on Lempäälä. Raportoit tehtävässä talouspäällikölle.
Tehtävän vastuualueisiin kuuluu:
Mitä odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi, mikäli sinulla on:
Me otamme työhyvinvoinnin tosissamme
Kiillossa pääset työskentelemään ympäristössä, joka on kiehtova yhdistelmä kasvavaa kansainvälistä ja maanläheistä perheyritystä. Työntekijämme arvostavat pitkän tähtäimen toimintatapaamme, avointa ja läpinäkyvää yrityskulttuuria, kiiltolaista yhteishenkeä sekä monipuolisia mahdollisuuksia oppia uutta ja kasvaa yhdessä yrityksen kanssa. Rohkaisemme työntekijöitämme tuomaan ideoitaan esille ja kehittymään omissa innovaatio- ja koulutusohjelmissamme. Olemme erityisen ylpeitä tunnustuksista, joita olemme saaneet panostuksistamme työhyvinvointiin: meidät on valittu kahdesti Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi.
Muutama sana hakuprosessiin liittyen
Odotamme hakemustasi 31.7.2026 mennessä. Liitäthän mukaan CV:si ja palkkatoiveesi. Lisätietoa tehtävästä antaa CFO Toni Moisio, puh. +358405087059, 6.7.2026 klo 12-13, Financial Manager Eeva Suokas, puh. +358405939445, 13.7.2026 klo 10-11 ja 15.7.2026 klo 12-13. Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 7.8.2026 mahdollista työhaastattelua varten. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.
Sinä voit vaikuttaa
Rakennamme kestäviä sidoksia
Startup-henkeä vuodesta 1919
Ympäristöjohtajuus
Kiilto on yli satavuotias suomalainen perheyritys, joka kehittää, valmistaa ja myy kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella. Näitä ovat rakentaminen, teollisuuden liimat, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. Kiilto toimii yhdeksässä maassa ja työllistää yhteensä yli 700 henkilöä. Vuonna 2025 konsernin liikevaihto oli noin 217 miljoonaa euroa.
1919Tarinamme alkoi vuonna 1919 pienessä tehtaassa Tampereen Pispalassa, jossa valmistettiin hiusvettä ja kenkäplankkia. Myöhemmin liiketoimintamme on kasvanut vakaasti, laajentuen uusille toimialoille ja uusiin maihin sekä luoden innovaatioita.
2025Olemme kasvava, perheomisteinen yritys, jossa työskentelee yli 700 kiiltolaista. Noin 10 % henkilöstöstämme toimii tutkimus- ja kehitystehtävissä. Katsomme pitkälle tulevaisuuteen ja meillä on jatkuva halu uudistua, jotta voimme kasvaa kestävästi ja määrätietoisesti.
2028Etsimme jatkuvasti uusia tapoja vähentää CO₂-päästöjämme ja pienentää energiankulutustamme. Olemme sitoutuneet olemaan hiilineutraaleja vuoteen 2028 mennessä.
2080Visiomme on tuottaa ja myydä ratkaisuja kannattavasti vielä vuonna 2080. Otamme yhdessä asiakkaidemme kanssa kestäviä askeleita kohti tätä tulevaisuutta joka päivä.