
Oletko suunnittelun ohjauksen ammattilainen infra- tai talonrakentamisessa? Haluaisitko mukaan suuriin ja vaativiin hankkeisiin, joissa pääset vaikuttamaan suunnitteluratkaisuihin alusta loppuun? Tervetuloa Skanskaan!
Haemme kokenutta suunnittelupäällikköä infrarakentamisen suunnittelunohjaukseen
Tehtävä sijoittuu meillä Skanska Infra -yhtiöön, mutta joukkoomme sopii yhtä hyvin myös talonrakennustaustainen ammattilainen.
Skanska Infra pähkinänkuoressa
Meillä pääset osallistumaan monipuolisiin infrahankkeisiin, jotka voivat olla esimerkiksi väylä-, teollisuus- tai tunnelihankkeita.
Urakoimme useilla eri urakkamuodoilla. Sinua haemme ensisijaisesti yhteistoiminnallisiin hankkeisiin, kuten allianssi-, ST- ja KVR-hankkeisiin.
Viimeaikaisia kohteitamme ovat esimerkiksi Koskelan ja Ruskeasuon raitiovaunuvarikot, Vt12 Lahden eteläinen ohikulkutie sekä datakeskukset.
Miltä roolisi meillä näyttäisi?
Tuot meille vankkaa kokemustasi suurten yhteistoiminnallisten hankkeiden suunnittelun ohjaukseen.
Johdat suunnittelun ohjausta koko hankkeen elinkaaren ajan: tarjous-, kehitys- ja rakentamisvaiheessa. Toimit tärkeänä linkkinä suunnittelijoiden, rakentajien ja muiden osapuolten välillä sekä varmistat, että hankkeisiin löydetään parhaat suunnitteluratkaisut.
Tehtävän sisältöä on mahdollista muokata kokemuksesi, osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.
Tiedot työsuhteesta
Työsuhteesi on vakituinen, ja aloitusajankohta on sovittavissa joustavasti.
Työpaikkasi sijaitsee projektilla, ja voit työskennellä osin myös etänä joustavin työajoin. Ensimmäinen projektisi sijaitsee Uudenmaan alueella ja toivomme sinulta jatkossa matkustusvalmiutta hankkeiden sijainnin mukaan.
Miksi harkita tätä tehtävää?
Tulet avainrooliin alan suurimpiin hankkeisiin, joissa pääset kehittämään edistyksellistä suunnittelun ohjausta ja suunnitteluratkaisuja.
Saat ympärillesi asiantuntevan työporukan, jossa tehdään sujuvaa yhteistyötä ja hyödynnetään kunkin erityisosaamista hankkeen hyväksi.
Tutustu myös henkilöstöetuihimme sivuillamme.
Mitä toivomme sinulta?
Ilahdumme myös, jos sinulla on aikaisempaa kokemusta yhteistoiminnallisten hankkeiden parista. Sitoudut arvoihimme ja haluat edistää niitä työssäsi.
Kiinnostuitko?
Lisätietoja tehtävästä antaa tulosyksikönjohtajamme Mikko Möttönen. Hänet tavoitat puhelimitse (050 390 5772): pe 2.10. klo 14-15 ja pe 9.10. klo 14-15.
Haethan tehtävää viimeistään 18.10.2026 oheisen linkin kautta ansioluettelosi ja palkkatoiveen kera. Kuullaan pian!
Briefly in English
Summary in English
We are looking for an experienced Design Manager to join Skanska Infra and contribute to demanding infrastructure projects, such as road, industrial, tunnel and data centre projects. The role focuses on leading design management throughout the project lifecycle, from tendering and development to construction, and acting as a key link between designers, builders and other stakeholders.
The position is permanent, with a flexible start date. The first project is located in the Uusimaa region, and the role includes flexibility for remote work as well as readiness to travel according to project locations. We hope to find a candidate with a suitable construction-related education, experience in design management, strong collaboration skills, and fluent Finnish with good English skills.
Yksi rakennusalan turvallisimmista työpaikoista
Hiilineutraali 2045 mennessä (SBTi-validoitu)
Monipuoliset ura- ja kehittymismahdollisuudet
85 % henkilöstöstä suosittelee meitä työnantajana
83 % henkilöstöstä tyytyväisiä esihenkilötyöhön
Kattavat työsuhde-edut
One of the safest workplaces in the industry
Carbon neutral by 2045 (goal validated by SBTi)
Versatile career and development opportunities
85 % of employees recommend us as employer
83 % of employees are happy with their manager
Versatile employee benefits
Meillä pääset rakentamaan omannäköistä uraa ja kasvattamaan ammattitaitoasi — olet sitten kokenut konkari tai vielä urasi alkuvaiheessa.
Skanskassa voit työskennellä esimerkiksi uudis-, korjaus- ja infrarakentamisen, projekti- ja hankekehityksen, talotekniikan ja konevuokrauspalveluiden parissa ympäri Suomen.
Pääset osaksi inhimillistä ja välittävää työyhteisöä. Tule mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Meillä työsi jää elämään!
1887Rudolf Fredrik Berg perusti Skånska Cementgjuterietin Etelä-Ruotsissa.
1994Nykyisistä Suomen toiminnoista vastaava Skanska Oy perustettiin.
2024Skanska sijoittui kolmatta kertaa peräkkäin korkealle talousjulkaisu Forbesin maailman parhaimpien työnantajien listalla. Listaus perustuu yli 300 000 kansainvälisessä organisaatiossa työskentelevän työntekijän näkemyksiin, yli 50 maasta.
2024Sijoituimme jälleen toiselle sijalle rakennusalan yrityksistä Universumin ammattilaisille ja opiskelijoille suunnatussa ihannetyönantaja -tutkimuksessa.
2025Skanska nimettiin neljättä vuotta peräkkäin kansainväliseksi edelläkävijäksi vastuullisuudessa Financial Timesin ja datayhtiö Statistan yhteisen aloitteen tuloksena
2026Meidät nimettiin Euroopan parhaaksi työnantajaksi Financial Timesin ja Statistan Europe’s Best Employers -vertailussa.
2045Tavoitteenamme on olla hiilineutraali kaikissa projekteissamme sekä kaikilla liiketoiminta-alueillamme vuoteen 2045 mennessä.
1887Skånska Cementgjuteriet is formed by Rudolf Fredrik Berg in Southern Sweden
1994Skanska Oy, responsible for Finland´s current functions, is founded
2024Skanska has been ranked by business magazine Forbes as one of the world’s best employers for the third year running. The exclusive “World’s Best Employers” list is based on surveys with more than 300,000 employees working for multinational companies and institutions in over 50 countries.
2024We ranked yet again this year as second among construction companies in Universum’s Most Attractive Employers ranking among professionals and students
2024Zero accidents -network rewarded the occupational safety of Skanska Infra and Skanska Talonrakennus Itä-Suomi -Business Unit with a classification Level I - Top of the World
2024Skanska recognised as a “Climate Leader in Europe” for the third year running in a prestigious ranking collated by the Financial Times and data insight company Statista.
2045Our goal is to become climate-neutral across our entire value chain by 2045