
Nyt on siulle kuule huippupaikka tulossa – paikka, jossa pääset vaikuttamaan koko alueen työterveyden suuntaan, mutta tekeminen pysyy ihmisen kokoisen. Pääset myös erinomaiseen Kaakon aluejohtoryhmään, jossa ei tahtoa, tekemistä eikä iloa puutu.
Nykyinen alueen vastaava työterveyslääkäri Mikko Rautalahti siirtyy Digiterveyden johtavan työterveyslääkärin tehtävään Terveystalossa, joten etsimme nyt osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme hänen työlleen jatkajaa Alueen vastaavaa työterveyslääkäriä Kaakkois-Suomeen. Tutustu tehtävään ja hae!
Mitä työ Kaakkois-Suomen alueen vastaavana työterveyslääkärinä pitää sisällään?
Tehtävässä toimit työterveyden lääketieteellisenä asiantuntijana ja kehittäjänä, johdat moniammatillista yhteistyötä ja viet eteenpäin Terveystalon yhteisiä toimintamalleja tukien alueen yksiköitä. Olet keskeinen vaikuttaja – niin arjen tekemisessä kuin strategisessa kehittämisessä. Vastaat alueen työterveyslääkärien osaamisesta, riittävyydestä ja sijoittelusta. Osallistut laatujohtotyöhön sekä asiakashankintaan ja kilpailutuksiin. Olet mukana rekrytoinneissa ja pitkän aikavälin resurssisuunnittelussa
Alueen johtoryhmän lisäksi työskentelet työterveyshuollon vahvassa moniammatillisessa tiimissä, jossa työterveyshoitajat, -psykologit, -fysioterapeutit ja muut asiantuntijat tukevat toisiaan – ja sinua. Tiiminvetäjänä pääset keskittymään ydinosamiseesi ja vaikuttamaan aidosti työterveyshuollon tuloksellisuuteen ja laatuun. Saat tueksesi laajan osaajayhteisön, sparrausta ja mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä työelämän hyvinvoinnin eteen.
Kaakkois-Suomen alueeseen kuuluu Hamina, Heinola, Hollola, Imatra, Kotka, Kouvola, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Mäntsälä ja Savonlinna. Varsinainen työntekopaikka voi sijaita missä tahansa näistä yksiköistä ja hyvät digitaaliset työkalumme huomioiden johtamistyö ei edellytä säännöllistä matkustamista alueen eri yksiköissä. Työ pitää sisällään noin 60% hallinnollista työtä (riippuen vastuuyksiköistä) ja muu osa työviikosta koostuu asiakastyöstä. Työtä voi tehdä joko täysaikaisena tai osa-aikaisena työntekijänä. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja työtä voi tehdä osittain myös etätyönä.
Tämä ei ole pelkkä hallinnollinen tehtävä, vaan paikka nähdä suomalaista työelämää, jossa pääset aidosti kehittämään työkykyprosesseja ja edistämään terveempää arkea tuhansille työntekijöille. Bonuksena tällä alueella pääsee näkemään kauneinta Järvi-Suomea.
Miksi töihin Terveystaloon?
Meillä arki rakentuu sujuvuudesta ja toisista välittämisestä, jatkuvasta halusta kehittyä ja ennen kaikkea inhimillisistä kohtaamisista. Vaikka maailmaa muuttuu, meidän tapamme tehdä työtä säilyy: Terveystalossa sinä voit keskittyä tekemään sitä, mikä on tärkeintä – terveyttä.
Mitä toivomme sinulta?
Toivomme sinulta työterveyshuollon substanssiosaamista, halua edistää ja kehittää työterveystoimintaa alueella sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Olet työterveyshuollon erikoislääkäri tai erikoistumisen loppuvaiheessa. Toivomme, että pystyt työskentelemään yhteistyökykyisesti ja ratkaisuhakuisesti.
Esihenkilökokemus katsotaan eduksi. Terveystalo tukee sekä ammatillisessa että esihenkilönä kehittymisessä.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 8.5.2026 mennessä tai ole yhteydessä rekrytoivaan esihenkilöön Anne Nevalaiseen.
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään Kaakkois-Suomen liiketoimintajohtaja Anne Nevalainen (anne.nevalainen@terveystalo.com, p. 0400315733) ja nykyinen alueen vastaava työterveyslääkäri Mikko Rautalahti (mikko.rautalahti@terveystalo.com).
Tervetuloa Terveystaloon!
Kaiken keskellä ihminen
Lääketiede luotsaa
Terveydenhuollon uudistaja
Human being at the center
Steered by medical science
Healthcare innovator
Människan i centrum
Medicinen visar vägen
Förnyare inom hälso- och sjukvård
Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, suunterveyden ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 140 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2025 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,2 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 14 400 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.
Terveystalo on savuton työpaikka, jossa edistetään hyvinvointia myös arjen pienissä valinnoissa.
Anne Nevalainen | Yhteyshenkilö