
Me Terveystalossa rakennamme sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa. Joka päivä yli 14 000 osaajaamme työskentelee tärkeimmän, terveyden, eteen.
Etsimme nyt tärkeimmän tekijöiden osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme Röntgenhoitajaa Espooseen, Vantaalle ja Helsinkiin. Tutustu tehtävään ja hae
Mitä työ röntgenhoitajana pitää sisällään?
Terveystalon röntgenhoitajat ovat lääketieteellisen kuvaamisen ja säteilynkäytön ammattilaisia. Röntgenhoitajana tehtävänkuvasi on monipuolinen, sillä pääset tekemään kuvantamistutkimuksia, kirjaamaan sekä vastaamaan kuvausten laadusta ja potilasturvallisuudesta. Tärkeä osa työtäsi on niin ikään potilaan vastaanotto ja ohjaaminen tutkimuksia varten.
Myyrmäen yksikössämme Vantaalla pääset tekemään muun muassa röntgentutkimuksia, seulonta- ja mammografiatutkimuksia sekä avustamaan radiologia ultraäänitutkimuksissa. Kaaren yksikössämme Helsingissä ja Leppävaaran uudessa yksikössämme Espoossa teemme röntgentutkimuksia ja avustamme radiologia ultraäänitutkimuksissa. Leppävaarassa aloitamme myöhemmin syksyllä myös magneettitutkimuksien tekemisen. Tehtävässäsi tulet työskentelemään yksiköissämme osaamisesi mukaan, mutta tarvittaessa perehdytämme myös uusiin modaliteetteihin.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Teemme kaksivuorotyötä aamu- ja iltavuorossa sekä olemme avoinna myös viikonloppuisin ja arkipyhinä. Työvuorot sijoittuvat arkisin klo 7.45-20.15 välille ja viikonloppuisin yksiköstä riippuen lauantaisin klo 8.45-16.15 välille sekä sunnuntaisin ja arkipyhinä klo 9.45-16.15 välille. Työvuorosuunnittelu yksikössämme toteutetaan 6 viikon sykleissä, ja siinä pyritään aina huomioimaan ammattilaistemme erilaiset elämäntilanteet ja toiveet.
Lue lisää röntgenhoitajan työstä Terveystalossa tai tutustu kollegan työhön.
Miksi töihin Terveystaloon?
Me teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Tavoitteenamme on olla inhimillinen työntekopaikka, jossa ammattilainen voi keskittyä olennaiseen. Meillä arki on sujuvaa, välitämme toinen toisistamme ja teemme vaikuttavaa työtä.
Mitä toivomme sinulta?
Pätevyysvaatimuksena tehtävään on röntgenhoitajan tutkinto ja Valviran laillistus. Hakijalta toivomme osaamista natiiviröntgentutkimuksista ja mammografiatutkimuksista. Magneettiosaaminen ja seulontamammografiapätevyys katsotaan eduksi.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 14.6.2026. Meille jokainen hakija on tärkeä. Siksi meillä jokaisen hakemuksen lukee aina ihminen. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään kuvantamisen palveluvastaava Päivi Keinänen (paivi.h.keinanen@terveystalo.com).
Tervetuloa Terveystaloon!
Kaiken keskellä ihminen
Lääketiede luotsaa
Terveydenhuollon uudistaja
Human being at the center
Steered by medical science
Healthcare innovator
Människan i centrum
Medicinen visar vägen
Förnyare inom hälso- och sjukvård
Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, suunterveyden ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 140 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2025 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,2 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 14 400 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.
Terveystalo on savuton työpaikka, jossa edistetään hyvinvointia myös arjen pienissä valinnoissa.
Päivi H Keinänen | Yhteyshenkilö