
K-ryhmän Kauppapaikat ja kauppiastoiminnot -yksikössä kehitetään ja uudistetaan K-ryhmän kauppapaikkaverkostoa kohti tulevaisuuden tarpeita. K-ryhmä paitsi kehittää aktiivisesti kauppaverkostoaan uusilla hankkeilla, haluaa myös olla edelläkävijä kiinteistöjen energiatehokkuudessa sekä hiili– ja muiden kasvihuonepäästöjen vähentämisessä.
Tule toteuttamaan Keskon kasvustrategiaa kauppapaikkahankkeissa!
Haemme nyt kokenutta kaupan alan ammattilaista Projektipäällikön tehtävään K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Kiinteistöpalvelut -yksikön projektinjohtotiimiin. Hankkeet ovat mm. erilaisia ja -laajuisia K-Supermarket ja K-Market -projekteja, mutta voi sisältää myös muita hankkeita. Hankkeesi sijaitsevat pääosin Etelä-Suomen alueella, mutta mahdollisesti myös eri puolilla Suomea. Asemapaikkasi on pääkonttorillamme Helsingin Kalasatamassa.
Kiinteistöpalvelut-yksikössä Keskolla työskentelee muun muassa rakennuttajapäälliköitä sekä myymäläsuunnittelun ja -kalustamisen asiantuntijoita, jotka työskentelevät kauppapaikkahankkeissamme. Meille ominaista on hyvä ja toisiaan tukeva työporukka sekä monipuoliset ja mielenkiintoiset kauppapaikkahankkeet. Työskentelemme K-ryhmässä joustavassa hybridityömallissa yhdistellen toimisto-, kenttä- ja etätyöpäiviä työn tekemisen tarpeiden mukaisesti sekä tiimin kesken pelisäännöistä sopien.
Tehtävässäsi vastaat:
Ketä etsimme:
Etsimällämme henkilöllä on olemassa hyviä projektijohtamisen taitoja, kykyä hallita useita samaan aikaan eri vaiheessa eteneviä hankkeita sekä kokemusta rakentamiseen liittyvistä projekteista (esim. liiketilojen / ravintoloiden / muiden kaupallisten tilojen muutostyöt tai vastaavat). Tämän lisäksi etsimällämme henkilöllä tulee olla kokemusta järjestelmien käytöstä työn johtamisen välineenä, asiantuntijatiimin / ihmisten ohjaamisesta sekä mielellään aiempaa ymmärrystä kaupan toiminnasta. Luonteeltasi olet itseohjautuva ja tartut rohkeasti toimeen. Et lannistu ongelmia kohdatessasi, vaan lähdet työstämään niitä ratkaisukeskeisesti ja ennakkoluulottomasti. Suhtaudut asioihin kärsivällisesti ja pääsi pysyy viileänä pienessä paineessakin. Olet kokenut neuvottelija, sujuva viestijä ja kommunikoija, joka sukkuloi eri sidosryhmien joukossa sulavasti ja saa viestinsä perille. Viihdyt ihmisten parissa ja teet mielelläsi yhteistyötä niin organisaation sisällä kuin kumppaneidemme kanssa. Sinulla on vähintään perustasoinen ymmärrys kiinteistöteknisistä asioista.
Lisäksi odotamme sinulta:
Katsomme eduksi aiemman kokemuksen kauppapaikkatoiminnoista, kokemuksen Keskon ketjujen liiketoiminnasta sekä englannin ja/tai ruotsin kielen taidon.
Tarjoamme sinulle:
Meillä olet mukana muovaamassa kaupan alan tulevaisuutta hyvässä seurassa, joka pyrkii lisäämään ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointia sekä huomioi myös ympäristön. Kaupan ala on jatkuvassa murroksessa ja K-ryhmä tarjoaa sinulle näköaloja ja resurssit jättää vahva jälki tähän kehitykseen.
Kiinnostuitko? Hae paikkaa!
Lähetäthän hakemuksesi Keskon työnhakuportaalin kautta mahdollisimman pian, mutta viimeistään sunnuntaina 15.3.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa Projektijohtaja Maria Niemi
Me K-ryhmässä arvostamme monimuotoisuutta ja uskomme, että erilaiset taustat ja näkökulmat ovat avain menestykseen. Pyrimme luomaan työympäristön, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä. Yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä periaatteitamme rekrytoinnissa, palkitsemisessa ja urakehityksessä.
39 000 K:laisen yhteisö
5000 tietotyöläistä Suomessa
1800 asiantuntijaa K-Kampuksella
400 asiantuntijaa Tampereen toimipisteessä
1100 K-ruoka-, K-rauta- ja Intersport-kauppiasta
Lähes 2 miljoonaa asiakaskohtaamista joka päivä
Toimintaa 8 maassa
Suomen suurin vähittäiskauppa
Vähittäismyynti 14 mrd. euroa
3 toimialaa: Ruokaa, rakentamista ja autoja
22 000 työntekijää kaupoissa Suomessa
Yksi maailman vastuullisimmista kaupoista
A community of 39 000 employees
5000 knowledge workers in Finland
1800 experts at the K Kampus
400 experts at the Tampere office
1100 K-ruoka-, K-rauta- and Intersport retailers
Almost 2 million customer encounters every day
Operations in 8 countries
Finland's largest retailer
Retails sales 14 Billion €
3 trades: Grocery, Building & technical and Car
22 000 store employees around Finland
One of the world's most responsible stores
Meitä on yli 1000 kauppiasta ja 39 000 koolaista, joilla on loputon usko paremman kaupan rakentamiseen yhä uudestaan ja uudestaan. Uskomme kauppaan ja kauppiuuden vahvaan henkeen yritteliään ja hyvinvoivan yhteiskunnan kivijalkana.
Oli juttusi autot, rakentaminen, asiakaspalvelu tai teknologia, meillä on jatkuvasti uusia paikkoja paremman kaupan tekijöille. Meillä kädenjälkesi näkyy suomalaisten arjessa - miten liikumme, syömme tai rakennamme. Tämä talo ei pysähdy ja pystytkin rakentamaan omanlaista uraasi toimialoista ja yhtiöistä toiseen.
Olemme tekijöiden talo ja meitä yhdistää ehta tekemisen meininki. Yhdessä tuumin ja asiakas mielessä me teemme parempaa kauppaa, ihan joka päivä. Joten eiköhän kääritä hihat ja laiteta taas tuulemaan – LET’S K!
Laajat mahdollisuudetTämä tekstiosuus on piilotettu työpaikkailmoituksista. Voit muokata timeline-osion otsikkoa yltä.
Nuoret ja opiskelijaK-ryhmässä työskentelee joka vuosi noin 6000 kesätyöntekijää ruoka- ja rautakaupoissa, logistiikassa, tukuissa ja toimistoilla. Kaupoissa on paljon mahdollisuuksia oppimiseen ja tutkinnon suorittamiseen työn ohella.
AsiantuntijatyöSuomessa K-ryhmän toimistoilla uudistuvaa K:ta suunnittelee ja kehittää noin 5000 mm. IT:n, digin, markkinoinnin, hankinnan, valikoimanhallinnan, talouden, myynnin ja liiketoiminnan- ja konseptikehityksen osaajan joukko.
MyymälätyöK-ruoka- ja rautakauppojen, Intersportien ja Budget Sportien, Onninen Expressien, Kespron tukkujen ja K-Auton myymälöiden ammattitaitoiset osaajat tekevät päivittäin töitä sen eteen, että kaupassa olisi kiva käydä.
LogistiikkaK-ryhmän päivittäistavarakaupan Vantaan ja Onnisen Hyvinkään keskusvarastoille tarvitaan jatkuvasti paljon uusia työntekijöitä. Palkka on hyvä ja pääset vaikuttamaan siihen itse: K maksaa varastotyöntekijöille kilpailukykyistä suoritelisää TES-palkan päälle.
Automyyjät ja mekaanikotK-Autolla töitä tehdään Suomen suosituimpien automerkkien kanssa: Audi, Volkswagen henkilöautot- ja hyötyautot, Seat, CUPRA, Porsche, Bentley. Käytettävissäsi on yhden Suomen isoimman autotalon ja maailman suurimman autonvalmistajan kehitys- ja koulutusmahdollisuudet sekä uusimmat työkalut.
StudentsAround 6,000 summer employees work in the K-group every year in grocery and hardware stores, logistics, wholesale and offices. In stores, there are many opportunities for learning and completing a degree alongside work.
Knowledge workIn Finland, a group of approximately 5,000 K Group employees are planning and developing the ever-evolving K, working in different functions, e.g., IT, digital, marketing, purchasing, assortment management, finance, sales and business and concept development.
Store workIn the K Group, you can choose your workplace from a diverse range of chains according to your interests. In the store, you can develop into a specialist from a sommelier to the store's social media specialist and from a K-Merchant to an expert in the field of trade.
LogisticsThe Logistics Centres of the K Group's grocery store in Vantaa and Onninen in Hyvinkää are constantly looking for new employees. The job pays well and you can influence it yourself: K Group pays warehouse workers a competitive performance bonus on top of the TES (Collective bargain) wages.
Car salesmen & mechanicsAt K-Auto, we work with the most popular car brands in Finland: Audi, Volkswagen (both passenger cars and commercial vehicles), Seat, CUPRA, Porsche, Bentley. The development and training opportunities of one of Finland's largest car manufacturers and the world's largest car manufacturer, as well as the latest tools, are at your disposal.
Maria Niemi | Yhteyshenkilö