{$ msg.text $}

Keittiön vuoropäällikkö, Marski By Scandic, kokoaikainen

  • Viimeinen hakupäivä: 3. maaliskuuta 2019
  • Helsinki

Helsingin parhaalle paikalle avataan alkukesästä 2019 Suomen ensimmäinen Signature-hotelli – Marski by Scandic

Marski on nähnyt pitkän historiansa aikana paraatipaikalta, kuinka paperikoneita kauppaavan maan pääkaupunki on kasvanut itsevarmaksi ja omaleimaiseksi metropoliksi. Tänään Helsinki on vetovoimainen matkailukohde, jonka salaisuuksia tullaan selvittämään kaikkialta maailmasta.

Uuden ajan Marski on syntynyt luovan, ennakkoluulottoman ja jatkuvasti uudistuvan Helsingin keskelle. Marski by Scandic on Suomen ensimmäinen Signature-hotelli, mutta ennen kaikkea Marski on inspiroiva areena, jossa luovan ja innovatiivisen Suomen rakentajat, elämyksiä rakastavat vieraamme sekä täydellä sydämellä palveleva henkilökuntamme kohtaavat. Tätä kaikkea meille tarkoittaa Finnfulness – moderni asenne, joka avaa ovet Helsinkiin, sellaisena kuin me sen näemme ja koemme.

Marski kytkee vieraansa kuplivaan kaupunkikulttuuriin, tuoreisiin start-upeihin, nouseviin bändeihin ja brändeihin. Marski on ovi aitoon, luovaan, ja oikealla tavalla outoon maailmaan, jota myös Suomeksi kutsutaan.

MEILLÄ ON PAIKKA SINULLE KEITTIÖN VUOROPÄÄLLIKKÖ,

joka jaat kanssamme intohimon ravintolaelämysten tuottamiseen yhdessä tiimisi kanssa

Keittiötiimiläisemme loihtivat päivittäin fantastista ruokaa nautittavaksi ystävien ja tuttavien kesken. Toivomme, että arvostat meidän laillamme kestävän kehityksen periaatteiden mukaan valmistettavaa ruokaa, tuoreita raaka-aineita, yksilöllistä palvelua ja haluat kehittää ruokakonseptiamme edelleen.

Keittiön vuoropäällikkönä:
- Varmistat unohtumattoman asiakaskokemuksen yhdessä tiimisi kanssa - joka päivä
- Ohjaat keittiön toimintaa omalla esimerkilläsi osallistuen
- Osallistut aktiivisesti ruokakonseptimme toteuttamiseen ja sen kehittämiseen
- Innovoit ja innostat uutta - vieraiden ja keittiötiimin toiveiden ja ideoiden pohjalta
- Varmistat, että lakeja ja ympäristöön, terveyteen sekä turvallisuuteen liittyviä säädöksiä noudatetaan
- Ylläpidät positiivista ja tehokasta työympäristöä keittiössä
- Olet vahva tiimipelaaja etkä säikähdä yllättäviäkään tilanteita

Olet etsimämme henkilö, mikäli olet hyvä kommunikoimaan ja luomaan avoimen ja luottamuksellisen ilmapiirin tiimissäsi. Olet kiinnostunut kehittämään paitsi itseäsi myös tiimikavereitasi. Olet innovatiivinen ja saat parhaat tulokset aikaan yhteistyössä muiden kanssa yli osastorajojen. Sinulla on innostava, valmentava ja osallistava johtamistyyli sekä myynnillinen asenne.

Työskentele mahtavien kollegoiden kanssa

Toril
Hotellinjohtaja, Norja
"On mukavaa nähdä työntekijöiden kehittyvän. Haluan auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa. "
Sandra
Kerroshoitaja, Ruotsi
"Hotelli on kuin oma maailmansa. Teemme työtä yhdessä vieraiden hyväksi toisiamme kunnioittaen."
Lene
Kokki, Tanska
"Vieraat ja työkaverit ovat yhtä lailla tervetulleita. Meillä kaikki voivat olla oma itsensä!"
James Perrott
Performance Marketing Manager, Ruotsi
"Scandicissa tehdään paljon työtä digitalisaation puolesta ja olemme hyvässä vauhdissa tässäkin kehitystyössä. "

Taidot ja vaatimukset

Kestävä kehitys on meille tärkeää, ja siksi työympäristössäsi käytetään tuoreita raaka-aineita, kemikaalittomia puhdistusaineita ja pyrimme vähentämään hävikkiämme päivittäin, että pystyisimme jättämään mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen.

Tuemme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa, jotta voit keskittää energiasi luovaan keittiötyöskentelyyn, ihmisten kehittämiseen ja johtamiseen ja ainutkertaisten kokemusten tarjoamiseen vieraillemme.

Mitä odotamme sinulta?

Esimiehiltä odotamme vahvaa kykyä rakentaa luottamusta omassa tiimissään, organisaatiossa ja kaikkien sidosryhmäkumppaneiden välillä, toimia esimerkkinä tiimilleen ja asettaa innostavia tavoitteita, vahvistaa tiimiläisten osaamista ja toimia valmentavalla otteella. Kaikessa johtamisessa taustalla ovat Scandicin arvot Be Caring, Be You, Be A Pro ja Be Bold.

Lisäksi odotamme:

  • Kokkikoulutusta tai vastaava kokemusta.
  • Vahvaa a la carte osaamista
  • Hyvää ruoka- ja juomatietoutta.
  • Suomen ja Englannin tai jonkin skandinaavisen kielen taitoa.

Tarjoamme sinulle vakaan työnantajan monipuoliset henkilöstöedut sekä mahdollisuuden kehittyä urallasi nopeasti kasvavassa yrityksessämme. Työ alkaa loppukeväästä 2019. Työsuhde on kokoaikainen 112,5 h / 3 vko ja toistaiseksi voimassa oleva.

Teemme rekrytointia yhteistyössä Enjoyn kanssa. Kumppanimme rekrytoinnista vastaavat henkilöt käsittelevät hakemuksia.

Lähetä hakemuksesi 3.3.2019 mennessä oheisen linkin kautta.

PS. Olethan jo tutustunut Marski by Scandic -hotelliin

Meillä on loistavat edut

  • Mahdollisuus kehittyä Scandic Business Schoolissa.

  • Terveellinen työpaikkaruoka.

  • Työehtosopimus ja työhyvinvointiin panostaminen.

  • Alennuksia kumppaniyrityksiltä.

  • Hyvät alennukset hotelleissa itselle ja ystäville.

  • Oman itsensä toteuttaminen ja innovatiivisuus.

  • Kestävään kehitykseen keskittyminen.

  • Työntekijöitä arvostava johtajuus.

  • Hyvä yhteishenki kollegoiden ja vieraiden kanssa.

  • Erinomaiset majoitus- ja ravintola-alennukset

Tietoa yrityksestä

Meillä on 280 hotellia 130 kohteessa ja luomme ainutlaatuisia kokemuksia monille – itsemme mukaan lukien.

Scandicilla on Suomessa 70 hotellia 31 eri paikkakunnalla. Hotellivalikoimaan kuuluvat Scandic –hotellien lisäksi kansainväliset Hilton –hotellit, Holiday Inn -hotellit, Crowne Plaza Helsinki Hesperia, Hotel Indigo Helsinki – Boulevard sekä historiallinen Hotelli Seurahuone Helsinki.

Scandic Suomi on valittu Pohjoismaiden matkailualan kiinnostavimmaksi työnantajaksi sekä vuoden 2017 ja 2018 parhaaksi työpaikaksi Great Place To Work tutkimuksessa.

Me elämme ja palvelemme vieraitamme aina arvojemme mukaisesti. Oletko sinä samaa mieltä arvojemme kanssa?

BE A PRO MEILLÄ VOIT KEHITTYÄ TYÖSSÄSI
Tarjoamme mahdollisuuksia kehittyä haluamaasi suuntaan, oli se sitten mikä tahansa.

BE YOU OLET YSTÄVIEN PARISSA
Meillä voit olla oma itsesi. Siten takaamme myös vieraille aidosti henkilökohtaisen kokemuksen.

BE CARING HUOLEHDIMME HUOMISESTA
Haastamme sinua tarttumaan toimeen ja vaikuttamaan myönteisesti maapallon tulevaisuuteen.

BE BOLD SINÄ VOIT VAIKUTTAA
Ylitä mukavuusalueesi rajat ja toimi rohkeasti – me uskomme sinuun! Nostamme hyvät aloitteet esille ja toteutamme ne.


Tiesitkö, että ScandicTOM

TOM...kannustaa kaikkia huolehtimaan ympäristöstä ja että ”pestävien pyyhkeiden jättäminen lattialle” oli erään tiimiläisemme idea.

TOM...on luokiteltu ympäristötyönsä ansiosta alan kestävimmäksi työnantajaksi kahdeksana vuonna peräkkäin Sustainable Brand Index -tutkimuksessa.

TOM…on saanut Joutsenmerkin yli 80 prosentille hotelleistaan ja tekee jatkuvasti työtä, jotta kaikki Scandic-hotellit täyttäisivät sen vaatimukset.

TOM…on laatinut esteettömyysstandardin yhdessä vieraiden, henkilökunnan ja järjestöjen kanssa, jotta hotellien kaikki palvelut ja tuotteet olisivat kaikkien saatavilla erityistarpeista riippumatta.

TOM...tarjoaa hotelleissaan vuosittain yli 25 miljoonaa kuppia kahvia. Kaikki kahvimme on luomua ja UTZ-sertifioitua tai Reilun kaupan kahvia. Kahvin juominen meillä on maailman kannalta parempi valinta.

TOM...Scandic on valittu Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -tutkimuksen suurten yritysten sarjassa vuosina 2017 ja 2018

Scandic Hotels Finland

Helsinki
Käy sivulla