
Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä.
Etsimme nyt osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme Ohjaajaa vaativan tason lastensuojeluyksikköön.
Mitä ohjaajan työ vaativan tason lastensuojeluyksikössä pitää sisällään?
Sauma Kodit Tuusulassa pääset tekemään lastensuojelutyötä psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten kanssa. Saat mahdollisuuden käyttää ja kartuttaa osaamistasi moniammatillisen tiimin kanssa, johon kuuluvat ohjaajien lisäksi psykologi, toimintaterapeutti ja lastenpsykiatri. Kehitämme myös jatkuvasti uusia, tutkittuun tietoon perustuvia toimintamalleja lastensuojelun sijaishuoltoon.
Sauma Kodit Tuusulan terapeuttinen arki muodostuu aikuisten lämpimästä läsnäolosta, vuorovaikutuksesta ja osaamisesta. Yksikössä on johdonmukaiset yhdessä asetetut hoito- ja kasvatuslinjat, joihin kaikki työntekijämme sitoutuvat.
Sauma Kodit Tuusulassa panostetaan korjaavan kiintymyssuhteen luomiseen. Omaohjaajana toimiminen on vaativaa, mutta palkitsevaa ja siinä korostuu ihmissuhteiden merkitys. Ohjaajalta odotetaan paneutumista lapsen asioihin, välittämistä ja pysyvyyttä. Työ vaatii monipuolisia taitoja, kuten empatiaa, kärsivällisyyttä, yhteistyökykyä ja kykyä käsitellä vaikeita asioita. Onnistunut omaohjaajatyö voi olla avain lapsen hyvinvointiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työ on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä mutta voi sisältää myös yövuoroja. Työhön sisältyy yöaikaista varallaoloa. Työvuorosuunnittelu yksikössämme toteutetaan kuuden viikon sykleissä, ja siinä pyritään aina huomioimaan ammattilaistemme erilaiset elämäntilanteet ja toiveet.
Miksi meille töihin?
Sauma Kodit Tuusula on työpaikka, jossa sinä voit keskittyä lasten kanssa työskentelyyn ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtimiseen. Tarjoamme arvostavan työntekopaikan sekä laadukkaan perehdytyksen ja innostavat tehtävät. Meillä jokaista arvostetaan omana itsenään, oman alansa huippuosaajana ja tärkeänä osana työyhteisöä. Sauma Kodit Tuusulassa puhalletaan yhteen hiileen. Yksikössä asuvan nuoren mukaan Sauma Kodit Tuusula on kodikas ja siellä on hyvä yhteishenki.
Tarjoamme:
Mitä toivomme sinulta?
Hakemamme ohjaaja on innostava ja huumorintajuinen tiimipelaaja, joka ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Olet empaattinen, tasa-arvoinen ja lapsia osallistava. Haluat kehittyä työssäsi, oppia uutta ja teet mielelläsi yhteistyötä lapsen läheisten ja verkostojen kanssa.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja. Työssä vaaditaan hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, B-ajokorttia ja hygieniapassia. Tehtävässä katsomme eduksesi aikaisemman kokemuksen lastensuojelun sijaishuollon parissa toimimisesta sekä tuntemuksen psyykkisestä ja traumaperäisestä oireilusta.
Tehtävässä vaaditaan tartuntalain 48 §:n mukaista rokotussuojaa koko työsuhteen ajaksi. Lisäksi tehtävään valittavien on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 25.1.2026. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään arkisin klo 9-6 välillä yksikönjohtaja Erja Halmesaari (p. 0505704516, erja.halmesaari@saumalastensuojelu.fi).
Tervetuloa meille Saumaan!
Kaiken keskellä ihminen
Lääketiede luotsaa
Terveydenhuollon uudistaja
Human being at the center
Steered by medical science
Healthcare innovator
Människan i centrum
Medicinen visar vägen
Förnyare inom hälso- och sjukvård
Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, suunterveyden ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 140 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2024 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.
Terveystalo on savuton työpaikka.
Erja Halmesaari | Yhteyshenkilö