
Me Terveystalossa rakennamme sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa. Joka päivä yli 15 500 osaajaamme työskentelee tärkeimmän, terveyden, eteen.
Etsimme nyt tärkeimmän tekijöiden osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme hammashoitajaa Lohjalle. Tutustu tehtävään ja hae!
Mitä työ hammashoitajana Lohjalla pitää sisällään?
Pääset osaksi huipputiimiä, jossa yhteistyö on sydämen asia. Meillä jokainen kannustaa toista, jakaa osaamistaan ja tekee työnsä aidosti hyvällä fiiliksellä. Potilaiden hyvä hoito on meille yhteinen tavoite, jota kohti kuljemme yhdessä – ketään ei jätetä yksin, vaan apu ja tuki ovat aina lähellä. Yhdessä puhaltaminen näkyy arjessa: autamme, innostamme ja nostamme toisiamme onnistumaan.
Tehtäviisi kuuluvat hammaslääkärien avustaminen, välinehuolto, kuvantaminen ja muut vastaanoton toimintavalmiuteen liittyvät tehtävät. Pääset myös hyödyntämään ja kartuttamaan osaamistasi halutessasi kliinisen työn ohella erilaisten vastuualueiden hoitamisessa. Pääset alusta asti mukaan Terveystalon Suunterveyden matkaan Lohjalla.
Yksikkömme on aloittanut toimintansa tammikuussa uusissa, moderneissa tiloissa yhdessä Terveystalo Lääkärikeskuksen kanssa. Vastaanotolla toimii kolme hyvin varusteltua hoitohuonetta sekä nykyaikainen välinehuolto. Sijaintimme on Lohjan kauppakeskuksen yhteydessä. Meillä on ilmainen pysäköinti.
Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassaoleva. Työajat sijoittuvat arkipäiviin klo 7.30-20.30 väliselle ajalle.
Lue lisää Terveystalossa työskentelystä täältä.
Miksi töihin Terveystaloon?
Me teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Tavoitteenamme on olla inhimillinen työntekopaikka, jossa ammattilainen voi keskittyä olennaiseen. Meillä arki on sujuvaa, välitämme toinen toisistamme ja teemme vaikuttavaa työtä.
Mitä toivomme sinulta?
Pätevyysvaatimuksena on lähihoitajan tutkinto, suuntautumisena suun terveydenhuolto. Voit olla myös suuhygienisti, jolla on vankka kokemus hammaslääkärin avustamistyöstä.
Haemme joustavaa, oma-aloitteista ja innostunutta tekijää tiimiimme.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 22.2.2026. Meille jokainen hakija on tärkeä. Siksi meillä jokaisen hakemuksen lukee aina ihminen. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Käymme läpi hakemuksia ja teemme haastatteluja jo hakuaikana.
Työ alkaa maaliskuun alussa tai sopimuken mukaan.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään palveluvastaava Maria Juselius puh. 0504114323 arkisin klo 9-15.
Tervetuloa Terveystaloon!
Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.
Kaiken keskellä ihminen
Lääketiede luotsaa
Terveydenhuollon uudistaja
Human being at the center
Steered by medical science
Healthcare innovator
Människan i centrum
Medicinen visar vägen
Förnyare inom hälso- och sjukvård
Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, suunterveyden ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 140 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2024 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.
Terveystalo on savuton työpaikka.
Emma-Reetta Penttilä | Yhteyshenkilö