Have an appetite for more?
Oletko valmis hyppäämään mukaan menestyvään, Euroopan 2. suurimpaan leipomoyhtiöön, jossa kaikki jakavat yhteisen intohimon leipomiseen? Toimimme tunnettujen ja rakastettujen brändien kanssa.
Toimintaamme kehittyy ja haemme Lantmännen Unibake Finlandin Joutsenon-leipomon varastotiimiin kolmea innostunutta ja reipasta uutta jäsentä.
Työskentely painottuu suuressa osin pakkasvarastoon ja työskentelet tuotannon luonteen mukaisesti pääsääntöisesti 3-vuorossa.
Tehtävä pähkinänkuoressa
Varastotyöntekijän tehtävään kuuluu leipomon valmistuotteiden pakkasvaraston hoitaminen. Tehtäviä ovat mm. tuotteiden lämpötilojen mittaaminen ja kirjaaminen ohjeiden mukaisesti, tuotelavojen järjesteleminen ja siirtäminen, lavojen laadun varmistaminen, pakkasvaraston täyttöasteen seuraaminen sekä yleisen siisteyden ja järjestyksen ylläpito.
Ajan myötä pääset oppimaan ja osallistumaan myös muihin varastotehtäviin.
Tehtävässä menestyminen edellyttää ennen kaikkea kiinnostusta ja intoa toimia teollisuusympäristössä, sekä valmiutta toimia yrityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti työturvallisuus edellä. Lisäksi tarvitaan tehtävässä loogista ajattelukykyä ja tarkkuutta. Hyvät yhteistyö- ja kommunikointitaidot ovat tärkeitä, jotta viestintä varaston ja tuotannon kanssa sujuu ongelmitta. Tehtävä pitää sisällään trukilla ajoa, johon saat koulutuksen.
Tarjoamme sinulle
Paikan kannustavassa ja kansainvälisessä leipuriperheessä, jossa saat mahdollisuuden tutustua herkullisiin leipomotuotteisiin. Tavoitteenamme on monimuotoinen, avoin ja rento työkulttuuri, jota ohjaavat yrittäjähenkisyys ja yhteiset johtamisen työkalut.
Työsuhde-etuihimme kuuluu mm. kattava työterveyshuolto, pyöräetu ja tukea liikuntaan, hyvinvointiin ja kulttuuriharrastuksiin (ePassi).
Hakuohjeet
Lähetäthän hakemuksesi meille 1.1.2025 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Tuomo Moisio, varastopäällikkö, puh 040 765 5144, pe 13.12 ja ma 30.12.
Lantmännen Unibake on johtava kansainvälinen leipomoyhtiö, joka kuuluu Lantmännen-konserniin. Meillä on vahvat juuret kotimaisessa leipomisessa ja valmistamme laadukkaita leipomotuotteita sekä food service- että vähittäiskaupan asiakkaille, palvellen kuluttajia ympäri maailman. Tavoitteemme on tehdä leipä- ja leivonnaistuotteista asiakkaillemme kannattavaa liiketoimintaa maukkaiden ja laadukkaiden tuotteidemme sekä innovatiivisten ratkaisujemme avulla. Toimintatapamme ovat vastuullisia ja noudatamme elintarviketurvallisuuden laatustandardeja. Pääkonttorimme sijaitsee Kööpenhaminassa, Tanskassa, ja meillä on yli 30 leipomoa eri puolilla maailmaa. Tuotevalikoimamme koostuu niin kuluttajille kuin yritysasiakkaille suunnatuista tunnetuista tuotemerkeistä kuten Vaasan, Myllyn Paras ja Schulstad. Lantmännen Unibaken liikevaihto on 1,3 miljardia euroa ja työntekijöitä on yli 6 000 yli 20 maassa. Yhtiön Suomen ja Baltian klusterin pääkonttori on Helsingissä, ja sen neljä leipomoa Hyvinkäällä, Joutsenossa, Vantaalla ja Sauessa Virossa työllistävät yli 500 ihmistä.
Appetite for more? Lue lisää osoitteessa www.lantmannenunibake.fi
#1Suhtaudumme suurella intohimolla leipomiseen. Valmistamme suomalaisten kestosuosikit kuten Vaasan Mestarin -leivät ja Myllyn Parhaan taikinat ja joulutuotteet. Kehitämme jatkuvasti uusia, innovatiivisia tuotteita ja olemme asiakkaidemme arjessa läsnä. Haluamme olla leipomoalan suunnannäyttäjä.
#2Ihmiset ovat toimintamme keskiössä, sillä herkulliset tuotteet ja hyvät ratkaisut syntyvät ainoastaan yhteistyön voimin, avoimessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Leipomisen lisäksi työntekijöidemme kokonaisvaltainen hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen ovat meille sydämen asioita.
#3Suomalainen ja kansainvälinen samassa paketissa. Olemme osa suurta kansainvälistä Lantmännen-perhettä, joka toimii Suomessa neljän yrityksen voimin viljan arvoketjussa pellosta pöytään. Meillä voit vaikuttaa paikallisesti tai rakentaa uraa ulkomailla.
#4Olemme suuri ja kannattava kansainvälinen yritys, jolla on toimintaa 5 mantereella ja kunnianhimoinen liiketoimintastrategia. Jatkamme menestyksen tiellä kehittämällä liiketoimintaamme ja sijoittamalla kasvuun uusilla markkinoilla maailmanlaajuisesti.
#5Vastuullisuus ja elintarviketurvallisuus ovat kaiken liiketoimintamme ytimessä. Olemme sitoutuneet Science Based Targets -tavoitteisiin, ja vastuullisuusstrategiamme ohjaa meitä käyttämään vahvuuksiamme ja vaikuttamaan myönteisesti ympäristöön, terveyteen sekä työntekijöidemme mahdollisuuksiin.
Piret Nilimaa | Yhteyshenkilö
Joutseno
| Lähityö
Käy sivulla