Haluatko töihin joulusesonkiin maailman vastuullisimpaan kaupan alan yritykseen, jossa sesonkityöpaikasta jää käteen muutakin kuin palkka, kuten vaikkapa hyvä mieli, työkokemus, jota kuka tahansa työnantaja arvostaa sekä ehkä uran alku lukuisia uramahdollisuuksia tarjoavassa K-ryhmässä?
Uskomme, että työn oppii parhaiten tekemällä. Siksi emme etsi vain kokeneita osaajia, vaan rohkeasti töihin tarttuvia, kaupan alasta aidosti innostuneita tekijöitä, joita yhdistää halu ylittää asiakkaidemme odotukset.
Sesonkitöissä meillä pääset työskentelemään upeassa ja viihtyisässä myymälässä. Houkuttelevat esillepanot ja laadukas asiakaskokemus ovat vahvuutemme ja myyjänä merkityksesi asiakkaan ostoskäynnin onnistumisessa on ratkaisevan tärkeä. Vastaat omalta osaltasi siitä, että kaupassa on kiva käydä. Käyttötavarassa työskentelet kodin, vapaa-ajan, sekä pukeutumisen tuoteryhmien parissa. Työtehtäviisi kuuluu muun muassa asiakkaiden huomiointi ja tervehtiminen, kuorman käsittely ja tarkistus, päivittäinen yhteiskuormanpurku, hyllysaatavuudesta huolehtiminen, myymäläkunnon ja varastokunnon ylläpitäminen, sekä esillepanojen ja kampanjoiden rakentaminen. Varmistat, että tuotteet ovat siististi esillä ja hintamerkinnät ovat kunnossa. Varmistat osaltasi myös sujuvan kassapalvelun toteutumista avustamalla kassalla työskenteleviä työkavereitasi puhelimitse ja osallistumalla tarvittaessa ruuhkanpurkuun kassalla.
Meillä olet tärkeä osa tiimiämme ja varmistat, että yhteinen arvomme – asiakas ja laatu kaikessa mitä teemme – toteutuu myös joulusesongin aikana.
Tarjoamme sinulle:
Palkkaus on kaupan TES:in mukainen ja hyvät ilta- ja viikonloppulisät tuovat mukavan lisän palkkaan. Huomioithan, että palkka määritellään toimitettujen työ- ja opintotodistusten perusteella, joten varaudu toimittamaan ne rekrytoinnin edetessä.
Taidot ja odotukset
Meillä into ja asenne ratkaisevat, aikaisempi kokemus kaupan alalta ei siis ole välttämätöntä, vaan koulutamme sinut tehtäviisi. Odotamme sinulta:
Pääasiallisesti joulusesonkimme kestää marraskuun alusta tammikuun alkuun ja työsuhde sijoittuu tälle aikavälille joustavasti. Myymälätyö on vuorotyötä ja työvuorot ajoittuvat kaikille viikonpäiville kaupan aukioloaikojen mukaisesti.
Mikäli joulusesongin aikana huomaat, että kauppa on intohimosi, pyrimme tarjoamaan hyville, jatkosta kiinnostuneille työntekijöille mahdollisuuden työllistyä myöhemminkin K-Citymarketien palvelukseen.
Luo oma urapolkusi K-Citymarketissa! Tehdään hyvä kauppa – tule K-ryhmään.
Toimi pian ja lähetä hakemuksesi meille 6.10.2024 mennessä oheisen linkin kautta! Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana.
45 000 K:laisen yhteisö
5000 tietotyöläistä Suomessa
1800 asiantuntijaa K-Kampuksella
400 asiantuntijaa Tampereen toimipisteessä
1100 K-ruoka-, K-rauta- ja Intersport-kauppiasta
Lähes 2 miljoonaa asiakaskohtaamista joka päivä
Toimintaa 8 maassa
Suomen suurin vähittäiskauppa
Vähittäismyynti 14 mrd. euroa
3 toimialaa: Ruokaa, rakentamista ja autoja
22 000 työntekijää kaupoissa Suomessa
Yksi maailman vastuullisimmista kaupoista
K:laisten kädenjälki näkyy päivittäin miljoonien ihmisten arjessa ja yhteiskunnassa Suomessa, pohjoismaissa ja Baltiassa: miten syömme, liikumme ja asumme vastuullisemmin nyt ja tulevaisuudessa. K:ssa saat ainutlaatuisen monipuoliset mahdollisuudet luoda omannäköisesi ura 45 000 K:laisen yhteisössä, kolmella toimialallamme, kahdeksassa maassa.
K-ryhmä on valittu useasti maailman vastuullisimpien kauppojen joukkoon. Jatkuvasti uudistuva K on edelläkävijä kaupan digitalisoimisessa, kauppakohtaisten valikoimien ja digityökalujen kehittämisessä ja asiakkaan datapohjaisessa palvelemisessa. K:laisilla on käytössään alan edelläkävijän teknologiat ja -työkalut ja työkavereina alan parhaat ammattilaiset – niin kaupoissa kuin toimistoilla.
Laajat mahdollisuudetTämä tekstiosuus on piilotettu työpaikkailmoituksista. Voit muokata timeline-osion otsikkoa yltä.
Nuoret ja opiskelijaK-ryhmässä työskentelee joka vuosi noin 6000 kesätyöntekijää ruoka- ja rautakaupoissa, logistiikassa, tukuissa ja toimistoilla. Kaupoissa on paljon mahdollisuuksia oppimiseen ja tutkinnon suorittamiseen työn ohella.
AsiantuntijatyöSuomessa K-ryhmän toimistoilla uudistuvaa K:ta suunnittelee ja kehittää noin 5000 mm. IT:n, digin, markkinoinnin, hankinnan, valikoimanhallinnan, talouden, myynnin ja liiketoiminnan- ja konseptikehityksen osaajan joukko.
MyymälätyöK-ruoka- ja rautakauppojen, Neste K -liikenneasemien, Intersportien ja Budget Sportien, Onninen Expressien, Kespron tukkujen ja K-Auton myymälöiden ammattitaitoiset osaajat tekevät päivittäin töitä sen eteen, että kaupassa olisi kiva käydä.
LogistiikkaK-ryhmän päivittäistavarakaupan Vantaan ja Onnisen Hyvinkään keskusvarastoille tarvitaan jatkuvasti paljon uusia työntekijöitä. Palkka on hyvä ja pääset vaikuttamaan siihen itse: K maksaa varastotyöntekijöille kilpailukykyistä suoritelisää TES-palkan päälle.
Automyyjät ja mekaanikotK-Autolla töitä tehdään Suomen suosituimpien automerkkien kanssa: Audi, Volkswagen henkilöautot- ja hyötyautot, Seat, CUPRA, Porsche, Bentley. Käytettävissäsi on yhden Suomen isoimman autotalon ja maailman suurimman autonvalmistajan kehitys- ja koulutusmahdollisuudet sekä uusimmat työkalut.
Mikael Leinonen | Yhteyshenkilö
Klaukkala
Käy sivulla