Haemme nyt ravintolaamme asiakasvastaavan työtehtävään asiakaspalvelun ammattilaista, joka on positiivisella asenteella ja pilke silmäkulmassa valmis tekemään kaikkensa asiakastyytyväisyyden eteen. Asiakasvastaavalla on iso rooli ravintolan palvelukulttuurin kehittämisessä ja tässä tehtävässä pääset luomaan mieleenpainuvia kokemuksia asiakkaillemme.
Työtään sydämellään tekevä asiakasvastaava pitää huolen asiakkaista ja vastaa siitä, että he ovat tyytyväisiä vierailuunsa. Ravintolan sali on asiakasvastaavan valtakunta ja hänelle on täydet valtuudet toimia siten, että asiakkaat lähtevät ravintolasta hymyssä suin.
Asiakasvastaava on huolellinen ja vastuukykyinen moniosaaja, joka huomioi asiakkaat ainutlaatuisella ammattitaidollaan. Hän on muuttuvien ja erilaisten tilanteiden mestari, joka soveltaa osaamistaan ja käyttää luovuuttaan ratkaistakseen tilanteet.
Toivomme, että sinulta löytyisi:
Työ sopii hyvin henkilölle, joka nauttii uusien asioiden oppimisesta, on sosiaalinen ja työskentelee mieluummin porukassa kuin puurtaa yksin. Lisäksi asiakasvastaava tulee toimeen suomen ja englannin kielellä, tarttuu innokkaasti uusiin haasteisiin ja työskentelee mielellään vaihtelevissa työvuoroissa niin arkena kuin viikonloppunakin.
Kansainvälisen ketjun urapolut
Laajat koulutusmahdollisuudet
Joustavat työajat
Mäkkiruuat itselle -50% töissä ja vapaa-ajalla
Vapaa-ajan tapahtumia ja aktiviteetteja
Vahva tiimihenki ja tekemisen meininki
Career paths of an international chain
Extensive training path
Flexible schedules
-50% on our products for yourself on and off work
Recreational events and activities
Strong team spirit and can-do attitude
Me Mäkkärillä uskomme, että ensimmäinen työpaikka on merkittävässä roolissa nuoren itsenäistymisessä. Ensimmäinen palkka antaa vapauden tehdä omia valintoja ja oikeuden ohjata omaa arkea. Ennen kaikkea työ avartaa maailmaa ja antaa tilaa unelmille.
Mäkkäri on saanut etuoikeuden olla ensimmäinen työpaikka ja kasvualusta jo yli 40 000 nuorelle Suomessa. Nämä nuoret ovat olleet mukana rakentamassa Mäkkärin tarinaa ja hyvän fiiliksen työpaikkaa vuodesta 1984 lähtien, kun ensimmäinen ravintolamme avattiin Tampereen keskustorille. Heidän ansiostaan yhdemmäisyys ei ole mikään tyhjä lupaus, vaan aito määritelmä keskuudessamme vallitsevasta ryhmähengestä. Tästä työstä haluamme kiittää ihan kaikkia upeita työntekijöitämme – siis eläköön itsenäinen nuori!
TOMMitä on yhdemmäisyys?
TOMJo yli 40 000 suomalaisen työura on alkanut Mäkkäristä.
TOMVähensimme muovin käyttöä yli 31 000 kiloa kahdessa vuodessa.
TOMKierrätämme jo yli 70 prosenttia jätteistä ja tähteistä.
TOMOlemme jakaneet yli miljoona lastenkirjaa viiden vuoden aikana.
TOMOlemme auttaneet tarjoamaan väliaikaisen kodin yli 8000 perheelle lapsen sairastaessa Ronald McDonald lastentalosäätiön kautta.
TOMSitä on yhdemmäisyys.
Jenna Juhala | Yhteyshenkilö