Oletko ruokasesongit ja asiakkaan ostokäyttäytymistä tunteva tuore-elintarvikealan ammattilainen? Innostutko ruokakaupasta, asiakaspalvelusta, tiimin ohjaamisesta ja kaupallisten tulosten aikaan saamisesta? Sykkiikö sydämesi tuoreelle heviosastolle tai tuoksuvalle leipäosastolle?
Etsimme iloiseen joukkoomme asiakaspalveluhenkistä, kaupallisesti ajattelevaa ja organisointikykyistä ruokakaupan ammattilaista vastaamaan tuore-elintarvikeosastomme päivittäisen työskentelyn sujumisesta myymälässä.
Osastovastaavan monipuolisissa ja vauhdikkaissa tehtävissä varmistat, että asiakkaamme pääsevät nauttimaan monipuolisesta, tuoreesta ja houkuttelevasti esille laitetusta tuore-elintarvikevalikoimasta sekä erinomaisesta asiakaspalvelusta.
Päivittäiset työtehtäväsi koostuvat tiimin työskentelyn tukemisesta ja organisoinnista sekä tuore-elintarvikeosaston ja myymälän päivittäisten työtehtävien hoitamisesta. Vastaat omalla osastollasi muun muassa tilausten tekemisestä, tuotteiden oikea-aikaisesta hyllytyksestä, päiväysvalvonnasta, asiakaspalvelusta sekä päivän mittaan vastaan tulevien kysymysten selvittämisestä. Tärkeä osa työtäsi on niin ikään tuore-elintarvikeosaston sesonki-ilmeestä ja hävikistä sekä myymäläkonseptin ja myymälämarkkinoinnin toteuttamisesta vastaaminen. Työtehtäviin sisältyy myös asiakaspalvelua ja kassatyöskentelyä. Ohjaat, kannustat ja autat tiimiä onnistumaan ja toimit tärkeässä roolissa koko myymälän menestymistä ajatellen.
Tutustu tuore-elintarvikeosastolla työskentelyyn osastovastaava Tuijan kertomana 🍎🥝🥑🧀: https://tyopaikat.tokmanni.fi/... ja kassa-myyjä Aadan kertomana: https://tyopaikat.tokmanni.fi/...
Työ alkaa sopimuksen mukaan ja työaika on 37,5 h/vko. Täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimithan pian!
Sovit elintarvikeosaston osastovastaavaksi, jos...
Tehtävässä edellytetään myös hyvää fyysistä kuntoa, sillä myymälätyössä vastaanotetaan ja siirrellään painaviakin tuotepakkauksia kumarrellen ja kurkottaen.
Yhdessä tekemistä ja onnistumista
Avointa, kannustavaa ja mukavaa työyhteisöä
Ihmisistä ja ympäristöstä välittämistä
Kilpailukykyistä palkkaa ja henkilöstöetuja
Valmennus- ja koulutusmahdollisuuksia
Uusia haasteita ja urapolkuja
Kehittymiseen kannustamista virheitä pelkäämättä
Monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä
Työhyvinvointia ja -turvallisuutta
Tokmannin halvat hinnat tuottavat iloa ja hyötyä, sekä helpottavat asiakkaan elämää. Työskentelemme yhdessä tämän tavoitteen puolesta ja tarjoamme asiakkaillemme halvan hinnan lisäksi myös sujuvan ja nopean asioinnin myymälöissämme sekä laajan ja vastuullisesti hankitun ja tuotetun tuotevalikoiman.
Tokmannin noin 200 myymälässä asioi päivittäin tuhansia asiakkaita. Onnistuneen asiakaskokemuksen takaamiseksi meitä tokmannilaisia työskentelee Tokmannin myymälöissä, Mäntsälän pääkonttorilla ja logistiikkakeskuksessa sekä Shanghain hankintayhtiössä jo yli 4 000.
Meille tokmannilaisille on tärkeää, että toimimme vastuullisesti ja tehokkaasti ympäristöstä ja ihmisistä välittäen. Kannustamme sekä autamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan ja panostamme hyvään yhteishenkeen.
Avaamme jatkuvasti uusia myymälöitä ja rekrytoimme uusia osaajia. Etsimme joukkoomme erilaisilla osaamistaustoilla varustettuja henkilöitä monenlaisiin työtehtäviin.
https://tyopaikat.tokmanni.fi/
ARVOMME-
YLPEÄSTI HALPAOlemme ylpeitä tarjotessamme asiakkaillemme hyvää laatua halvimpaan hintaan. Ostamme vastuullisesti ja tehokkaasti. Välitämme ympäristöstä sekä ihmisistä ja toimimme vastuullisesti kaikessa, mitä teemme.
USKALLAMME UUDISTUAUskallamme uudistua ja erottua muista. Kehitymme ja opimme yhdessä epäonnistumisia pelkäämättä. Tartumme toimeen oma-aloitteisesti ja kannamme vastuun. Asiakkaidemme sekä henkilöstömme tyytyväisyys toimii mittarina onnistumisellemme.
YHDESSÄMeillä hyvä yhteistyö pohjaa keskinäiseen luottamukseen ja kunnioittamiseen. Olemme avoin, luotettava ja rehti kumppani kaikille.
Myymäläpäällikkö Markku Törrönen | Yhteyshenkilö