PwC on johtava ja kasvava liiketoiminta- ja teknologiakonsulttitalo myös Suomessa. Missionamme on ratkaista yhteiskunnan ja asiakkaidemme tärkeitä ongelmia.
Tule mukaan luomaan parempaa julkista sektoria, johtamaan projekteja ja kasvattamaan julkisen sektorin liiketoiminta-aluettamme. Etsimme vakituiseen työsuhteeseen konsultteja, joilla on vahva tausta julkisen sektorin toimeksiannoista, laajat verkostot ja kyky toteuttaa liiketoimintasuunnitelmaa. Tulemme rakentamaan toimenkuvaa valitun / valittujen henkilöiden mukaan.
Tehtävässä luot uusia asiakassuhteita, johdat asiakkuuksia, koordinoit vastuullasi olevien toimeksiantojen toteuttamista, toimit vahvana substanssiasiantuntijana ja ohjaat muiden työtä. Tuot tiimiimme näkemyksellisyyttä ja osaamista, ja pääset paitsi vaikuttamaan ja kehittämään liiketoimintaamme, myös kehittämään Suomen julkista sektoria merkityksellisten projektien kautta.
Mitä toivomme sinulta?
Olet erikoistunut julkisen sektorin toimintakenttään ja osaamisesi on esimerkiksi sotesta, turvallisuudesta, liikenneinfrasta tai valtiontaloudesta.
Sinulla on vähintään viiden vuoden kokemus julkisen sektorin konsultoinnista.
Sinulla on kokemusta myynnistä ja asiakasvastuista.
Sinulla on kokemusta projektinhallinnasta: kykyä fasilitoida ja toteuttaa projekteja strukturoidusti budjetissa ja aikataulussa.
Tehtävään soveltuva akateeminen tutkinto.
Sujuvaa suullista ja kirjallista englannin sekä suomen kielen taitoa.
Hyvät verkostot sekä asiakas- ja liiketoimintalähtöinen ajattelu ovat tärkeitä tehtävässä menestymisessä. Arvostamme analyyttistä ajattelutapaa ja ratkaisukeskeisyyttä sekä itsenäistä, konsultatiivista työskentelyotetta ja halua panostaa erinomaisen asiakaskokemuksen tuottamiseen. Toivomme, että olet aikaansaava, otat vastuuta tekemisestäsi ja motivoidut tavoitteiden saavuttamisesta.
Tarjoamme sinulle:
Vastuullisen, merkityksellisen ja kasvavan roolin, jota voidaan suunnata vahvuuksiesi mukaisesti.
Kilpailukykyisen korvauksen ja ison talon työsuhde-edut.
Kansainvälisen työympäristön ja mahdollisuuden toimia osana PwC:n globaalia verkostoa.
Sitoutuneet, osaavat ja mukavat kollegat.
Meille on tärkeää positiivinen, rento ja osallistava työilmapiiri. Henkilöstöpalautteidemme mukaan meillä on matala hierarkia ja erittäin pätevät kollegat. Luomme yhdessä hyvän työpaikan arvojamme seuraten: suoraselkäisesti toimien, vaikuttaen, ajatteluamme haastaen, yhteistyötä tehden ja toisistamme välittäen. Tarjoamme mahdollisuuksia oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen ja uralla etenemiseen. Panostamme henkilöstömme hyvinvoinnin tukemiseen sekä esihenkilö- ja johtamistyöhön. Meillä on käytössä joustavat toimintamallit, joilla tuemme työntekijöidemme hyvinvointia muuttuvassa työympäristössä.
Kiinnostuitko? Tule luomaan uutta ja olemaan mukana menestyksessä!
Tartu tilaisuuteesi ja lähetä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 16.6.2023. Aloitus on sovittavissa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Tuomas Kotilainen, +358 40 5417667, [email protected].
Laaja työterveyshuolto
Lounas-, liikunta- ja kulttuurietu
Joustava työskentelytapa ja mahdollisuus etätyöhön
Mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä
Bonusmalli
Harrastekerhot
Meille toisista välittäminen, oman osaamisen jatkuva kehittäminen ja yhteistyön tekeminen on tärkeää, ja haluamme jatkossakin pitää näistä tekijöistä kiinni. Uskomme siihen, että hyvä työpaikka on onnistumisen avain osaamisen ja yhteistyön kukoistamiseen. Luomme yhdessä hyvän työpaikan arvojamme seuraten: suoraselkäisesti toimien, vaikuttaen, ajatteluamme haastaen, yhteistyötä tehden ja toisistamme välittäen. Kaikki tämä näkyy jokapäiväisissä kohtaamisissa kollegojen ja asiakkaiden kanssa. Työnantajalupauksestamme voit lukea lisää siitä, mitä PwC työntekijöilleen tarjoaa ja on sitoutunut kehittämään.
PwC Suomi on suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen 152 maassa toimivaan PwC-ketjuun. Suomessa meitä on 1 300 asiantuntijaa ympäri maan. Autamme yrityksiä kasvamaan, kehittymään, toimimaan tehokkaasti sekä raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä − on asiakas sitten kasvuyhtiö, perheyritys, pörssilistattu tai julkisen sektorin toimija. Palvelumme kattavat niin liikkeenjohdon konsultoinnin ja yritysjärjestelypalvelut, vero- ja lakipalvelut, riskienhallinnan kuin tilintarkastuksen ja muut varmennuspalvelut. Tarkoituksenamme on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia.
Tuomas Kotilainen | Yhteyshenkilö