Sykkiikö sydämesi tavoitteelliselle ja palkitsevalle myyntityölle? Haluatko tarjota sydämellistä asiakaskokemusta?
Etsimme elämänturvaajien joukkoon LähiTapiola Etelään Lohjan toimistolle palveluneuvojaa.
Palveluneuvojana olet ensikohtaamisissa henkilöasiakkaidemme kanssa ja huolehdit sekä nykyisten että uusien asiakkaiden elämänturvasta. Kartoitat asiakkaiden elämäntilanteet ja tarpeet tarjotaksesi heille parasta mahdollista kokonaisratkaisua. Sinulla on hyvät asiakaspalvelu- ja myyntitaidot. Laadukas työnjälkesi näkyy myös erinomaisena asiakaskokemuksena.
Palveluneuvojan työpäivät ja asiakaskohtaamiset ovat monipuolisia. Työssäsi kontaktoit asiakkaita aktiivisesti puhelimitse sekä tapaat asiakkaita myös kasvotusten.
Tehtävässä menestyminen edellyttää
Sinulla ei välttämättä tarvitse olla aiempaa kokemusta vakuutusalalta, vaan asiakaspalvelu- tai myyntikokemus, taitosi asiakaskohtaamisissa ja näppärät tietotekniset taidot ovat hyvä lähtökohta tehtävään.
Lisätietoja tehtävästä
Pääset työskentelemään mielenkiintoisten ja monipuolisten tehtävien parissa, joissa sinulla on mahdollisuus kehittyä elämänturvan ja vakuutusalan ammattilaiseksi. Saat hyvän perehdytyksen tehtävään ja mentorin kanssa pääset nopeasti kiinni työrutiineihin ja asiakaskohtaamisiin. Ympärilläsi on mukava ja ammattitaitoinen työyhteisö ja innostava tiimi, joka on valmis auttamaan sinua menestyäksesi tehtävässä.
Työtä tehdään tällä hetkellä ma-pe klo 8-17 välillä (37,5 h/vko). Tehtävän peruspalkka on vakuutusalan TES:n mukainen, tässä tehtävässä 2256 €/kk. Sen lisäksi sinulle kertyy henkilökohtaista palkanlisää tehtävässä pätevöitymisen ja suoriutumisesi mukaan. Lisäksi saat myyntiprovisioita. Meillä on erinomaiset henkilöstöedut, kuten lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut, kattava työterveyshuolto ja työntekijöiden vakuutukset niin työssä kuin vapaalla.
Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä niin lisätietoja antaa myyntijohtaja Mika Tuori, puh. 040 7730 872.
Hae tehtävää täyttämällä hakulomake viimeistään 6.6.2023.
Haastattelemme hakijoita viikoilla 23-25 ja hyödynnämme soveltuvuusarviointeja rekrytointipäätöksemme tueksi. Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme elokuun aikana.
Tehtävään alustavasti valitun henkilön luottotiedot tarkistetaan ennen lopullista valintapäätöstä. Tehtävään valittavan henkilön tulee täyttää vakuutusalan hyvämaineisuusvaatimukset, mikä varmistetaan työsopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Työhön sisältyy liikennevakuutuksen myynti- ja käsittelytehtäviä, jotka edellyttävät Traficomin myöntämiä rekisteröintioikeuksia. Traficom tarkastaa valitun henkilön tiedot oikeusrekisterikeskuksesta (ORK).
Kattava työterveyshuolto ja työhyvinvointiohjelmat
Mahdollisuus koulutukseen ja urakiertoon
Vakuutukset ja pankkipalvelut edullisemmin
Arvostamme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista
Loistavat kumppanuusedut
Hyväntahtoinen ja intohimoinen työyhteisö
Omfattande företagshälsovård och program
Möjlighet till utbildning och arbetsrotation
Förmånligare försäkringar och banktjänster
Vi värdesätter balans mellan arbete och fritid
Utmärkta förmåner från samarbetspartners
En välvillig och passionerad arbetsgemenskap
LähiTapiola Etelän alueyhtiön toimialue yltää Salosta Marttilan, Someron ja Vihdin kautta kehäkolmoselle ja takaisin Lohjan kautta. Olemme noin 150 000 asukkaan toimialueellamme markkinajohtaja. Asiakkaita palvelee yhtiössämme 80 alan ammattilaista.
Vaikutamme vastuullisesti ja edistämme paikallisyhteisöjen ja koko yhteiskunnan turvallisuutta sekä hyvinvointia yhteiskuntavastuun kumppaneidemme kanssa. Valtakunnallisia yhteiskuntavastuun kumppaneitamme ovat esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Syöpäsäätiö ja Suomen luonnonsuojeluliitto.
Olemme yksi Suomen innostavimmista työpaikoista (Eezy Spirit). Elämänturvaamisen kulttuuri ja arvomme – rohkeus, intohimo ja hyväntahtoisuus – näkyvät työssämme ja henkilökuntamme tavassa toimia – ihan jokainen päivä. Arvostamme työntekijöitämme ja huolehdimme henkilöstömme osaamisesta, motivaatiosta ja jaksamisesta monin eri tavoin. Panostamme osaamisen kehittämiseen ja vastuulliseen johtamiseen, mikä näkyy meillä korkeana työtyytyväisyytenä.
Oletko sinä elämänturvaaja? - Tule mukaan osaksi tiimiämme!
TomMe LähiTapiolassa edistämme elämänturvakulttuuriamme
TomTuemme terveyttä ja edistämme syöpätutkimusta yhteistyössä Syöpäsäätiön kanssa. Vuonna 2021 LähiTapiola oli mukana mahdollistamassa Pidä Huolta -kampanjaa, jolla kerättiin yli miljoona euroa nuorten mielenterveyden ennaltaehkäisevään työhön. Mielenterveystyö jatkuu vuonna 2022.
TomToimimme Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppanina. Haluamme osaltamme olla mukana edistämässä lasten ja nuorten liikkumista. Olemme myös Olympiastadionin pääyhteistyökumppani, jossa toimimme sisäliikuntatilojen nimikkokumppanina.
TomLähiTapiola on Punaisen Ristin ystävätoiminnan pääyhteistyökumppani. 25 000 ystävää kaipaavaa sai tukea toiminnan kautta vuonna 2021. Yhteistyössä Punainen Risti Ensiavun, SPEKin, Suomen Palopäällystöliiton ja paikallisten kumppaneiden kanssa LähiTapiola on kouluttanut yli 130 000 alkusammutuksen ja ensiavun sankaria.
TomLähiTapiola on valittu yhdeksi Suomen innostavimmista työpaikoista vuonna 2021 suurten yritysten sarjassa. Suomen innostavimmat yritykset–tunnustuksen saavuttavat vuosittain vain parhaisiin henkilöstötutkimuksen tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot.
TOMVi på LokalTapiola främjar vår livstrygghetskultur
TOMVi understöder hälsa och befrämjar cancerundersökning i samarbete med Cancerstiftelsen. Under året 2021 deltog LokalTapiola i möjliggörandet av Pidä Huolta – kampanjen, där det insamlades över en miljon euro till förebyggande arbetet för ungdomars mentala hälsa. Förebyggande arbetet bland mental hälsa fortsätter under året 2022.
TOMVi fungerar som huvudsamarbetspartner för Finlands Bollförbund (FBF). Vi vill via samarbetet bidra till att stöda barns och ungdomars idrott och motion. Vi är samtidigt Olympiastadions huvudsamarbetspartner och fungerar som partner för stadions inomhus motionsutrymmen.
TOMLokalTapiola är huvudsamarbetspartner för Röda Korsets vänverskamhet. 25 000 som saknat vän fick stöd via verksamheten under året 2021. I samarbete med Röda Korsets Första Hjälpen, SPEK, Finlands Brandbefälsförbund och lokala partners har LokalTapiola gett Hjälteskolning till över 130 000 hjälten i förstahands-släckning och första hjälpen.
TOMLokalTapiola har blivit utvald till en av Finlands mest inspirerande arbetsplatser i serien stora företag år 2021. Erkännandet Finlands mest inspirerande arbetsplats erhålls årligen endast av de finländska organisationer som fått de bästa resultaten i personalundersökningen.
Mika Tuori | Yhteyshenkilö