Oh oh! Mahtavaa! {$ msg.text $} ({$ msg.count $})

Wörks on vuonna 2011 perustettu markkinoinnin ja brändien suunnittelutoimisto, jonka ketterät työskentelymetodit, humaani yrityskulttuuri ja luova voima ovat niittäneet mainetta sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Vahvassa kasvussa oleva Wörks työllistää lähes 30 markkinoinnin ammattilaista, joista valtaosalle on kertynyt yli 10-vuotisen työuran aikana vankkaa asiantuntemusta markkinoinnin ja mainonnan luovan suunnittelun lisäksi myös mm. liiketoimintastrategian, palvelumuotoilun ja tutkimuksen parista.

Wörks on ensimmäisenä yrityksenä Euroopassa tuonut ketterät metodit ja lean-ajattelun osaksi markkinoinnin suunnittelua. Alusta alkaen Wörksin toimintamallissa on tehty töitä itseohjautuvasti tiimeittäin, ilman hierarkioita tai esihenkilöitä. Olennaista työskentelytavalle on myös tiivis yhteistyö sekä tiimiytyminen asiakkaiden ja kumppaneiden kesken.

Wörks tarjoaa palveluita mm. markkinoinnin ja brändien suunnitteluun sekä palveluiden ja myynnin muotoiluun. Nykyasiakkaina ovat mm. K-ryhmä, Aalto University Executive Education, SRV, Helen, Sanomalehtien Liitto, Oral, Yle, Cloetta ja Finnkino. Wörksin vuorovaikutteiset toimintametodit, turhan työn minimointi ja tietoon nojaava suunnittelu ovat heijastuneet suoraan asiakastyytyväisyyteen. Wörksin liikevaihto 8/2021 - 7/2022 oli noin 4,3 miljoonaa euroa.

YhteistyöParasta arvoa tuotamme asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa tiimiytyessä.

Lean-metoditOlemme läpinäkyvä, hukkaa minimoiva ja itseohjautuva organisaatio.

Hyvä elämäTyöt sujuvat silloin, kun on riittävästi aikaa palautua. Siksi meillä on voimassa ylityökielto.

LuovuusAvoimuus, leikkisyys ja uteliaisuus maailmaa kohtaan ovat edellytyksiä ydintoiminnallemme, luovalle ongelmanratkaisukyvylle.

Avoimet työpaikat

Meillä on loistavat edut

  • Ei yli- tai viikonlopputöitä

  • Ei hierarkioita ja esimiehiä

  • Inhimillisyyteen perustuva työkulttuuri

  • Vastuuta ja valtaa oman kantokyvyn mukaan

  • Mahdollisuus kehittää itse työtään

  • Kilpailukykyinen palkka

  • Erittäin hyvä ja laaja sairausturva

  • Toimisto Helsingin ytimessä (tai kotonasi)

  • Mahtavat työkaverit

Työskentele mahtavien kollegoiden kanssa

Henna
Senior Creative
"Kaikki potkivat samaan maaliin ilman hierarkiaa. Teräviä kyynärpäitä ei siis tarvita, terävää päätä kylläkin."
Mia
Executive producer
"Ketterien työtapojen ansiosta voimme keskittyä juuri oikeisiin asioihin."