Oi voi! Mahtavaa! {$ msg.text $} ({$ msg.count $})

Leos Leikkimaa on Pohjoismaiden suurin ja suosituin leikkimaaketju. Yritys on kasvuvaiheessa ja suunnittelee avaavansa 6–8 uutta leikkimaata vuosittain. Tavoitteena on, että yrityksellä on 50 leikkimaata vuonna 2019. Kun yritys aloitti toimintansa vuonna 2006, oli perustajien tavoitteena luoda perheille kohtaamispaikka, jossa pääpaino on leikissä ja liikunnassa.

Tämä on entistä ajankohtaisempaa nyt, kun muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO:n raporttien mukaan lapset liikkuvat liian vähän. Yrityksen menestys perustuu vahvaan konseptiin, jossa koko perhe voi leikkiä, hassutella ja liikkua. Pääpaino on turvallisuudessa, puhtaudessa ja palveluhenkisyydessä.

11

22

33

44

55

66

77

88

99

1010

1111

Avoimet työpaikat

Meillä on loistavat edut

  • Mukavia kollegoja

  • Vaihtelevia työtehtäviä

  • Sisäistä koulutusta

  • Uramahdollisuuksia

Työskentele mahtavien kollegoiden kanssa

Stefanie
Toimipistepäällikkö
"Leos leikkimaassa yksikään päivä ei ole samanlainen. On aivan fantastista saada olla mukana näkemässä lasten riemu kun he tulevat meille."
Frida
Apulaispäällikkö
"Parasta työssäni ovat monipuoliset työtehtävät sekä loistava työtiimi. Työskentelen Leosilla, koska minulla on palava halu työskennellä asiakaspalvelun parissa."
Alma
Vuorovastaava
"Leos antaa loistavat mahdollisuudet kasvaa eri vastuualueilla. Olen saanut mahdollisuuden kehittyä yrityksessä ja se on Leosin ammattimaisen työskentelytavan ansiota."
Daniel
Extra
"Täältä löytyy kehittymismahdollisuuksia ja vastuuta kun siihen on valmis ja olen saanut lukuisia koulutuksia töissä. "
Leos Leikkimaahan (churn)
Käy sivulla